merimaskun saarikirkko

Olen jostain lukenut, että Suomessa olisi kirkkoja noin 20 kilometrin välein. Se ei voi pitää koko maata ajatellen paikkaansa, mutta kun Merimaskun kirkko keskipisteenä otin kartalla tarkasteltavaksi halkaisijaltaan 30 km ympyrän, löysin pikaisella haarukoinnilla 15 kirkkoa, joista lähimpään oli maanteitse matkaa 12 km. Linnunteitä en ottanut huomioon. En ole varma, onko kirkkojen määrä täsmälleen oikea, mutta likipitäen kyllä. Jotain on voinut jäädä huomaamatta.

Merimasku oli ennen Naantaliin liittämistä itsenäinen kunta ja seurakunta. Kyläläiset pystyttivät  ensimmäisen kirkkonsa 1648 Merimaskun pääsaarelle, Otavaan, samalle paikalle, missä seisoo nykyinenkin 1726 rakennettu kirkko ja 1768 rakennettu kellotapuli.

Hämärähköön kirkkosaliin astuessani kiinnitti ensinnä huomiotani lautaseinien marmoria jäljittelevä pinta, maalattu 1850.

Alttaritaulua ei kirkossa ole. Alttarin eteen ovat seurakunnan paimenet kirjailleet yhteisen puumerkkinsä.

Barokkityyppinen saarnastuoli on saatu lahjoituksena jo edelliseen kirkkoon ja sen apostoliveistokset ovat turkulaisen puunleikkaajan, Mathias Reimanin, käsialaa. Kaikukatossa on latinankielinen muistutus: "Kirottu on se, joka Herran työn laiskasti tekee". Sarnastuolin oven ylpuolella lukee: "Minä olen lampaiden portti".

Turun seudun kirkoille ominainen kaappikello, yleensä vihreä, on 1800-luvun alulta, samoin votiivilaiva.

On mukavaa astua keskiaikaisen harmaakivikirkon sijasta pieneen, tunnelmallieen kyläkirkkoon, joka kutsuu enemmän hartauteen kuin museaaliseen ihmettelyyn.

Merimaskun kirkon seinät ja ikkunat ovat vähän vinksallaan, mutta suunnitelmissa on korjata  rakenteita ensi vuonna ja rahoittaa työ mm. myymällä pappila.

*

Tämäkin kirkko liittyy sukuhisoriaani. Seiskarin saarelta kotoisin ollut isoäitini äiti peiteltiin evakkkotaipaleensa päätteeksi Merimaskun kirkkomaan multiin. Seiskarilainen isoisäni isä kuoli Kustavissa. Kirkkojen väliä on maanteitse 50 km, mutta linnuntietä vain puolet siitä.