vuota vielä, oi vanha vuos

ällätikku

Kallavesj, Kallavesj, suarinesj ja salaminesj! / Tokko suanen koskaa ennee / kierteep Puijonsarven nennee, / missä laevat huuteloo: Kuopijoo, Kuopijoo!

Aaro Jalkanen, ote

lumen valta

Ruusunkukat eivät vähällä anna periksi lumelle eivätkä pienelle pakkaselle, mutta taivuttava niidenkin on.  Koristeomenapuista riittää mustarastaille syömistä pitkälle talveen.

sitä tuli taas

hautaamo

Brändö

maalliset majat

 Vartsalan lossille matkatessaan voi levähtää Kustavin kirkolla. Rakennus on maamme vanhin, 1676 valmistunut puinen ristikirkko, jollaisia löytyy maastamme vain viisi, toiseksi vanhimpana Hiittisten kirkko. 

Rakennuksen lisäksi minua kiinnostaa Kustavin kirkon hautuumaa, jossa on nurmen alla lukuisasti Seiskarin saaresta evakuoituja sukulaisiani. Kun taannoin en löytänyt isoisäni isän hautaa, päätteli kirkkoherra lähettämässään sähköpostissa, että hautapaikka on jo pantu kiertoon. Sitähän käytännössä on kirkon uskontunnustuksessaan julistama ruumiin ylösnousemus. Ennen se tapahtui lapiolla, nyt kaivurilla.

Äskeisellä käynnilläni huomioni kiinnittyi hautakivessä olevaan tekstiin: Tässä lepää maallinen majani. Kyseessä on Lokalahdella 30.5.1873 syntynyt ja Kustavin Katkurun saaressa 14.11.1974 kuollut Ossian Kuusinen, joka 14-vuotiaana matkasi kotitilalta Kustaviin ja teki siellä kunnioitettavan pitkän renginuran ummistaen silmänsä 101-vuotiaana. Kuusivuotiaana isästään orvoksi jäänyt Ossian kertoi haastattelijalle aikansa "kulutusjuhlasta": 

"Ja sillo ei ollu minkänkaltast appu yhteiskunnan pualest. Että jossei ne sit eläny, ni saiva kual. Mut et ei me kokonas ilma ruakka sentä koska oltu, mutta ei ruaka mittä semmost ollu, ko nykyaikan. Eikä sillo vaadittu siltaval, ko ny. Et ko ol ruisjauho ja peruni ja silakka, ni ei sillo mittä puutteest viäl puhuttu. Mut sit, kute niitäkä ollu, ni sit ruvetti puhuma puuttest."

Kirkkomaalla on myös "kulttikirjailija" Volter Kilven hauta. Muitakin Kilpiä hautakivien alla on.

Hautausmaan vieritse kulkee edellisessä postauksessa mainittu Tukholman ja Turun välinen Suuri Postitie.

föhn-tuulta Brändössä

Olin Ahvenanmaan saariston Brändössä ottamassa vastaan Norjan vuoriston ylitse puhaltavan föhn-tuulen tuomaa marraskuista lämpöä. 

Maa-alaltaan Brändön kunta muodostuu yksinomaan saarista, joita on noin 1200. Vakinaisia asukkaita on 444, joista vähän yli 70 prosenttia ruotsinkielisiä. Taajamia ei ole. Hallinnollinen keskus on Åvassa. 

Brändön halki on kulkenut Turun ja Tukholman välinen Suuri Postitie vuosina 1638-1910. Kuvissa olevan kirkkolaiturin rannasta tie eteni Kihdin selän ylitse Kustavin Vartsalaan.

Vaille käyttöä on jäänyt Brändön hassu suomenkielinen nimimuoto Präntiö.

lehtimatto

kakskerran kko

Tihkusateisena vainajain muistopäivänä poikkesin Kakskerran kirkossa, jonka ovi oli avoinna hartaustilaisuuden jäljiltä. Ulkokuvat on otettu muuna aikana.

Kakskerran kirkko on rakennettu 1765–69. Se ei siis ole keskiaikainen, vaan keskiaikaiseen tapaan ladottu.

Kellotapuli on vuodelta 1824. 

Kirkon rakennuspaikan valintaan liittyy tarina, joka saattaa olla tosikin. Perimätiedon mukaan tapahtui, että kakskertalaiset saivat saarensa nykyisen kirkkorannan tienoilta 1686 niin suuren kalansaaliin, että se koettiin taivaallisen tahdon merkkinä kirkon rakennuspaikasta. Kalat, sata tynnyrillistä lahnoja, myytiin Turun torilla ja saadulla tuotolla perustettiin kirkon rakennusrahasto. Tosin erinäisten vastoinkäymisten takia meni vielä melkein 80 vuotta, ennen kuin kirkkoa päästiin rakentamaan. 

Kirkkosalia on kunnostettu usein. Viimeisestä kerrasta kertoo teksti, joka on luettavissa saarnastuolin jalustasta. (Klikkaa kuvaa, jos haluat tekstin suuremmaksi.) 

Parvelle sijoitettu urkukonstruktio ei ole mieleeni. Se ei sovi edustavasti kirkkosalin muuhun tyyliin. Näitä laatikkoviritelmiä erilaisin versioin olen nähnyt muissakin vanhoissa kirkoissa, ikäväkseni myös Kumlingen vanhassa keskiaikaisessa harmaakivikirkossa. Joissakin kirkoissa vanhojen urkujen fasadi on osattu säilyttää.

keltainen

Keltainen on syksyn liturginen väri.

samoilla vesillä

juuri nyt

käpyisä

airiston selkää

tanssilattia vuorella

 Ruissalo - Kuuvannokka

iholla

kiven katse

 Ruissalo - Kuuvannokka

syksy

 Jaakko Tikanoja: Airoissa. WSOY 1959

elonkirjo

hortensioiden karkelo

leposijat

Turun hautausmaalla, Erik Bryggmanin arkkitehtonisesti upean Ylösnousemuskappelin paraatipuolen edustalla, uinuu viimeistä untaan runsaasti keskiluokkaista väkeä: virkamiehiä, upseereita, yhteiskunnan napamiehiä ja -naisia, kuten "Buntta" Wahlroos jääkärien rivistössä. 

Maan nielua katsellessani huomasin Kansallisen Kokoomuksen sotaratsu Olavi Lähteenmäen (1909- 2006) hautakiven. Pappi ja valtiopäivämies Lähteenmäki oli kiivas isänmaanystävä, jonka mukaan vapaussodan (nyk. sisällissodan) muistoa oli huolellisesti vaalittava ja kasvatettava tulevat sukupolvet oppimaan ja oikein ymmärtämään Carl Gustaf Emil Mannerheimin, jääkäriliikkeen, suojeluskuntien ja valkoisen armeijan keväällä 1918 saavuttamien voittojen merkitys. 

Samojen asioiden vaalimista on tähdennetty työväenliikkeessäkin, mutta vasemmistolaisin perustein. 

Yläkuvassa Bryggmanien hautalaatan kupeeseen istutettu jalava ei enää kurkota ylös vaan luonteenomaisesti sivuille.

tupsulatvaiset

Tupsulatvaiset

nyökkäävät syksyn ruohot

tienvierillä, kuin

hyvinkin tietäisivät

kulkijoitten määränpäät.

 

(Kotomichi / Tuomas Anhava)

vihreä siirtymä

Vihreämmäksi ei tule.

syksyn sadosta

Syksyn sadosta 

olen saanut osani. 

Jo kajahtavat 

villihanhien huudot. 

Kohta on talvi täällä. 

 

(Tuntematon / Tuomas Anhava)