vielä hehkuu

myrskyn mentyä

 

värikylläisyys

Syksy jo saa, taas.
 

turvavälit

Aluehallintoviraston mukaan vastuu turvavälien noudattamisesta on tapahtumanjärjestäjällä.

kiulukat

Ruusunmarjat tunnustavat punaista.

kohtalona seili

Seilin saaressa kuuden kilometrin päässä Nauvosta sijaitseva kirkko on osa 1600-luvulla perustetun Seilin hospitaalin kokonaisuutta. Ensimmäinen kirkko tuotiin saareen 1624 Pyhän Yrjön hospitaalista Turusta. Kyseessä oli pieni kappeli, jonka paikalle nykyinen ristikirkko rakennettiin vuonna 1733. Kirkon likellä oleva kellotapuli on rakennettu vanhojen piirustusten mukaan vuonna 1960.

Ruotsin kuningas Kustaa II Adolfin annettua 16.7.1619 määräyksen uuden hospitaalin perustamisesta spitaalisille ja houruille Nauvon pitäjän Seilin saareen saapui lokakuussa 1622 Seiliin ensimmäinen erä spitaalisia.

Nykyisin kirkolle pääsee kävellen, mutta vielä 1700-luvulla kirkon ja pääsaaren erotti salmi, joka umpeutui maan kohoamisen myötä. Kirkkosaareen kirkon likelle oli rakennettu spitaalisille neljä pientä asuinrakennusta, sauna ja leivintupa.

Lepraa pidettiin jumalan rangaistuksena ja sitä hoidettiin mm. katumusharjoituksilla, jumalansanalla, Kupittaan lähdevedellä, viinalla, suoneniskennällä ja jäillä täytetyillä metallihatuilla.

Sielunhoidon ensimmäisenä päällysmiehenä saaressa toimi vähän aikaa pappi Hieronymus Laurentii Hinnulinus (k.1634), lähtöjään turkulainen porvarispoika, joka tuomittiin kuolemaan haureudesta, mutta armahdettiin. Lankeemus oli ehtinyt tapahtua jo ennen hänen nimittämistään Seilin hospitaalisaarnaajaksi. Pappisvirkansa hän menetti.

Seilin papeista Carl Pictorius (k. 1649) hoiti virkaa 1624–29, minkä jälkeen hänet itsensä otettiin ”heikkopäisenä" (hufwudswag) hospitaalin potilaaksi. Pictorius suomensi lukuisia hartauskirjoja.

Unitarismiin suuntautunut skånelainen Olof Norman lähetettiin perheineen 1745 eristyksiin Sjählön hospitaaliin, koska kielsi Jumalan kolminaisuuden ja vaati kirkon eroa valtiosta. Siellä hän kuoli vuonna 1773 osallistumatta kirkolliseen elämään.

Kirkko on rakennettu mäntyhirsistä ja jätetty sisäpuolelta silleen. Saarnastuolin on maalannut 19-vuotias ylioppilas Carl Johan von Holthausen vuonna 1734. Hän maalasi myös saarnastuolilla sijaitsevan enkelitaulun. Kuorissa on Helge Sténin maalaus Myrsky Genesaretinjärvellä vuodelta 1949.

Spitaalisilla oli kirkossa aidalla eristetty alueensa salin perällä, jonne oli ulkoa oma sisäänkäyntinsä. Aidan edessä on yksinkertainen alttaria mukaileva matala rakennelma ehtoollisen jakamiseksi. Pappi ei koskenut sairaisiin, vaan ojensi heille ehtoollisviinin varrellisella astialla.

Votiivilaiva on pienoismalli nauvolaisesta Agent-prikistä, jota käytettiin kauppalaivana 1800-luvulla.

Lattian keskellä on luukku, jonka alla ovat taloudenhoitaja Eric Lithanderin ja hänen perheensä haudat. 

Kirkon takana olevan hautausmaan valkoiset ristit viittaavat mielisairaalan potilaisiin. Jäljellä olevia on korjailtu, uusittu ja siirrelty. Vanhan käytännön mukaan hautapaikka oli uudelleen käytettävissä, kun siinä ollut risti oli lahonnut. Kalmisto ei ollut vain potilaita, vaan myös henkilökuntaa varten, joten siellä on myös hautakiviä ja rautaisia ristejä. Kuvassa olevat pienet rautaiset ristit ovat lasten haudoilla. 

Lepraan kuoleitten hautausmaan paikka on edelleen epäselvä. Hautausmaan oletetulle paikalle on pystytetty risti, mutta kaivauksissa ei alueelta ole löytynyt vainajien jäänteitä. Viimeinen, 663. leprapotilas, oli Eurasta kotoisin ja saarella 52 vuotta viettänyt Malin Matsdotter. Hänet haudattiin 1785, mutta on epäilty, tokko hän hän sairastikaan lepraa, koska eli vanhaksi. Pappien tekemiä diagnooseja on aihetta epäillä.

Jumalanpalveluksia pidettiin "kahden alttarin väelle" Malin Matsdotterin kuolemaan asti. Mielisairaiden osuus saaren potilaista oli koko ajan noussut sitä mukaa kuin leprasairaiden määrä oli vähennyt. Jo vuodelta 1755 oli olemassa kruunun päätös, että mielisairaanhoito keskitetään Seilin saareen. Tulijalla piti olla mukanaan 20 taalaria sekä arkkulaudat ja naulat ruumisarkkua varten. 

Viimeisen spitaalihautauksen jälkeen hospitaali siirrettiin pääsaarelle, jonne rakennettiin 1800-luvun alussa hourujenhuone eli mielisairaala, josta tuli erityisesti kroonisten naispotilaiden sijoituspaikka.  Potilaiden huolenpito muodostui vankilamaisista oloista, vaatteista, ruoasta ja viinasta.

1840-luvulla sairaalan virallinen nimi oli Seilin turvalaitos parantumattomasti mielisairaille. Potilaspaikkoja lisättiin 67:ään, kun uusi päärakennus valmistui 1851. Naismielisairaalaksi Seili määrättiin vuodesta 1889, jolloin miespotilaat siirrettiin Käkisalmen turvakotiin. Naisilla yleisin syy joutua laitokseen oli lapsensa surmaaminen. Koska Seilin sairaala oli ensi sijassa säilyttävä laitos, lähetettiin sinne parantumattomiksi luokiteltuja potilaita Helsingin Lapinlahden mielisairaalasta.  

Seilin laitos suljettiin 1962. Viimeisenä toimintavuotena siellä oli hoidettavana 41 potilasta, joista 29 oli ollut Seilissä yli kymmenen vuotta, yksi potilas peräti 33 vuotta. Sairaalan rakennukset siirtyivät Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen käyttöön.

Muutamia vuosia sitten saaressa käynnistyi pitkän väännön jälkeen kaupallinen turismi, jonka totisesti toivon pysyvän säällisissä rajoissa.

kylä elää

Kylä elää, kituuttaen ainakin. Käydessäni Iniössä ainoa kylänraitilla näkynyt kulkija oli pappi, joka poikkesi kirkkoon hakemaan ehtoollisvälineitä matkallaan vanhainkotiin. Hän oli erityisen huolissaan syntyvyyden vähenemisestä yleensä ja erityisesti vähäväkisessä entisessä saaristokunnassa, jossa joutui hautaamaan neljä vainajaa yhtä kastamaansa lasta kohden. Eräs viime aikoina haudatuista on Dora Siivonen, Lammholmin saaren viimeinen ympärivuotinen asukas, joka vanhuutensa lopun vietti  vanhainkodissa, jonne menoa sinnikkäästi vastusti niin kauan kuin pystyi elelemään mökissään kasvimaataan ja kissaansa hoidellen. Dorasta tehty dokumentti löytyy Areenasta.

syyssää

maantielautat

Saaristomatkalla oli koronalosseissa kiitettävästi tilaa.