lintula

varjo

Aavistan kuoleman varjon. / Tiedän, että kohtalomme ovat kerätyt nornain* pöydälle. / Tiedän, ettei maahan syövy edes sadepisaraa, / joka ei olisi kirjoitettu ikuisten aikojen kirjaan. / Tiedän: niin totta kuin aurinko nousee, / koskaan en ole näkevä huikaisevaa hetkeä, jona se on taivaanlaella. / Tulevaisuus luo minuun autuaan varjonsa, / se ei ole muuta kuin tulvivaa aurinkoa: / olen kuoleva valon lävistämänä; / kun olen polkenut kaiken sattuman anturani alle, / käännän hymyten elämälle selkäni. 

 

*Nornat ovat skandinavisessa mytologiassa kohtalon jumalattaria. 

 

Södergran, Edith 1929: Levottomia unia: runoja. Suomentanut Uuno Kailas.

sydämellisesti

tie

metsään ja metsästä pois

urputusta

Hyvä oli astella varhaiskevään metsäluonnossa, vaikka näkymät olivat enimmäkseen karuja. Poikkeuksen tekivät pähkinäpensaiden urvut, joista vielä enin osa odotti aukeamistaan päästäkseen tupruttamaan allergioivaa siitepölyä sieraimiini. 

takatalvea odottaessa

Aurajoen alajuoksulla ei jäiden lähtöä näe, sillä jää sulaa sijoilleen.