tammisaaren kirkko

Tammisaari oli Suomen ensimmäinen keskiajan jälkeen perustettu kaupunki. Sen ensimmäisen kirkon rakentamisajasta ei ole täsmällistä tietoa, mutta on päätelty, että puurakenteinen temppeli pystytettiin joskus 1500-luvun puolivälillä.

Uusi, kivestä rakennettu kirkkorakennus, saatiin käyttöön vuonna 1680. Puukirkko purettiin kymmenen vuotta myöhemmin.

Isonvihan aikaan 1700-luvun alulla venäläiset vandalisoivat uuden kirkkorakennuksen, mutta eivät sentään polttaneet sitä. Kirkko paloi vasta kesällä 1821, kun kaupunkipalosta lennähtäneet kipinät sytyttivät rakennuksen paanukaton. Seinät jäivät pystyyn. Barokista uusklassismiin muutetun kirkon jälleenrakentaminen valmistui kaksikymmentä vuotta myöhemmin.

Kirkon pääsisäänkäynnin yläpuolella on Gustaf Adolf Lejonhufvudin ja hänen vaimonsa hiekkakivinen vaakunareliefi. Raaseporin kreivikunnan haltuunsa saanut Lejonhufvud oli antanut 1651 käskyn kivikirkon rakentamisesta.
  Kuoriseinällä on tulipalosta pelastunut barokkityylinen alttarilaite ja Tukholmasta 1797 ostettu ristiltäottoa esittävä taidemaalari Lorentz Pasch nuoremman tekemä alttaritaulutaulu, eräs Corneliis de Vos´n öljymaalauksesta tehdyistä lukuisista toisinnoista.   Saarnastuoli on kopio tulipalossa tuhoutuneesta ja sitä koristaa kuvaus armonvälineistä.  Lasimaalaukset, joita on kaksi, toteutti 1920 luvulla Karin Mazeitti-Slotte. Ne sijaitsivat alunperin kahtapuolen alttaritaula, mutta koska niiden katsottiin riitelevän alttarilaitteen kanssa, ne sijoitettiin pitkille seinille ja kuori-ikkunat muurattiin umpeen. Kuvassa on maalauksista vain toinen, sillä auringonpaiste esti toisen kuvaamisen.  Urut on lahjoitus vuodelta 1842. Pillistön keskellä on lahjoittajan, Berndt Erik Inbergin, muotokuva.   Votiivilaiva on uustuotantoa vuodelta 1997. Sen lahjoittaja ja tekijä, tammisaarelainen Heimo Kaunisranta, on käyttänyt rakentamiseen 4600 hammastikkua.  Pääsisäänkäynnin vieressä oleva oleva morsiusmatto on Saga Peitson suunnittelema, Tammisaaren käsityökoulun oppilaiden kutoma ja Tammisaaren marttayhdistyksen lahjoittama.  Yleisvaikutelmani kirkkosalista oli siisti, valoisa, melko persoonaton ja hieman porvarillinen siten kuin minä sen ymmärrän.

väri on valoa

pikkukoski

Villen lähettämä kuva Pikkukoskesta. Aikoinaan ihmettelin Oulunkylän uimarannalla moista nimeä, mutta aikaa myöten selvisi, että paikalla on todella ollut eräs Vantaanjoen koskista, joka on räjäytetty ja louhittu ainakin jääpadon syntymisestä aiheutuvan tulvan estämiseksi ja tukinuiton edistämiseksi. Korkea kallio on muistona kadonneesta koskesta, jonka louhinnasta syntynyttä väylää yritetään kunnostaa lohien vaellusreitiksi.

syysnäkymiä arabianrannasta

lähetti Ville. (Klikaten kuvaa näkymät paranevat.)

Yläkuvassa olevan Vantaanjoen suulle Kustaa Vaasa perusti Helsingin 12.6.1550, mutta kauppamerenkulun kannalta huonoon paikkaan, mistä Pietari Brahe 1640 määräsi kaupungin sijoitettavaksi Vironniemelle nykyiseen Kruununhakaan väljempien vesien varrelle. Porvoon, Tammisaaren, Rauman ja Ulvilan  porvarit määrättiin muuttamaan uuteen kaupunkiin. Vanhan kaupungin lahden ranta jätettiin silleen.

lammassaari arabianrannasta kuvattuna

Kuvaaja: Ville Hotanen

pallivahan kirkko

Turkulaisittain ja valtakunnallisestikin merkittävän arkkitehti Pekka Pitkäsen suunnittelema Pallivahan tyylikäs kirkko ja seurakuntakeskus on päätetty Turun kaupunginvaltuuston oikeiston äänin purkaa kolmen kuusikerroksisen asuinrakennuksen tieltä. Seurakunta katsoi sakraalirakennuksen kunnostamisen tulevan niin kalliiksi, että saa samalla rahalla rakennetuksi kokonaan uuden monitoimitilan. Museovirasto ja ELY-keskus ovat vastustaneet arvokkaaksi määritellyn rakennuksen purkamista ja kaupungin poliittiset päättäjätkin sen kerran estäneet, mutta merkittävää kansanliikettä ei suojelemattoman, kolme vuotta tyhjillään olleen rakennuksen säilyttämiseksi ole syntynyt.

Seurakuntakeskus on rakennettu vuonna 1968 tiilestä ja betonista ja siinä näkyy selvästi Pitkäsen käsiala sellaisena kuin se esiintyy hänen suunnittelemassaan, 1965-67 rakennetussa Turun Pyhän ristin betonirakenteisessa siunauskappelissa.

Nimi Pallivaha ei suinkaan viittaa miesten kauneudenhoitovoiteeseen, vaan rakennuksen likellä olevaan siirtolohkareeseen, josta koko kaupunginosa on saanut nimensä. Pallivaha on noin 10 metriä korkea kivenlohkare, jonka nimen alkuosa viittaa kiven muotoon, joka tulee murteellisesta palloa merkitsevästä sanasta palli. Vaha puolestaan tarkoittaa lounaismurteessa isoa kiveä tai rajakiveä.

Kivi on rauhoitettu, kirkon saa purkaa.

siunatut lahnat

Kakskerran saarikirkko on keskiaikaiseen tapaan rakennettu, mutta pystytetty vasta 1760-luvulla, reformaation jälkeen, joten se ei suoranaisesti kanna paavinkirkon perimää eikä liity entisten katolisten kirkkojen tapaan mihinkään pyhimyskulttiin.

Kauniilla paikalla meren rannalla sijaitseva kirkko ja sen pieni hautausmaa ovat minulle sopivan pyöräilymatkan päässä. Sen takia se esiintyy niin usein kuvissani. Olen julkaissut sisäkuvia kirkosta, mutta uudet kuvat ovat hakusessa, koska vanhat ovat bittien taivaassa. Kaksi viimeistä kuvaa ovat Museoviraston kokoelmista. Akvarellikuva on vuodelta 1871.

Kirkon syntyhistoria liittyy läheisesti muutaman kilometrin päässä sijaitsevan Brinkhallin kartanon historiaan. Akvarellikuvassa näkyy kartanon nykyisen päärakennuksen suunnitelleen ja kartanoa isännöineen Gabriel Bonsdorffin hautakappeli.

Gabriel Bonsdorff  (1762 Porvoossa-1831 koleraan Turussa) oli Suomen ensimmäinen arkkiatri, Turun akatemian professori ja Collegium medicumin (myöhempi Lääkintöhallitus) esimies ja Turun akatemian rehtori 1791–92. Varsinaisen päätyönsä ohella hän toimi arkkitehtina opiskeltuaan alaa Tukholmassa vuonna 1796.

Tarinan mukaan Kakskerran asukkaat olivat saaneet saarensa rannasta valtaisan lahnasaaliin 1686, mikä nähtiin taivaallisena merkkinä kirkon rakennuspaikasta. Saadut sata tynnyriä kalaa myytiin Turun torilla ja tuloilla perustettiin kirkon rakennusrahasto. Kartano lahjoitti maan kirkkorakennusta varten.

Kakskerran kirkolla oli aikoinaan herransa, kappalaisensa ja ylimääräiset pappinsa, mutta nykyään se on hiljaiselossa Turun Martin seurakunnan syrjäisenä kylkiäisenä.

lulu

Vehmaan todennäköisesti 1425-1440 rakennettu keskiaikainen, Pyhälle Margareetalle omistettu kirkko, oli kesäisellä käynnilläni kiinni; eikä siinä kaikki: kirkon pihalla sain kiusallisen korvamadon.

Amberla lienee paikkakunnan nykyisistä suvuista tunnetuin.

Pyhä Margareeta Antiokialainen, ortodoksisessa kirkossa Pyhä suurmarttyyri Marina (Suomen kansanperinteessä Marketta tai Reetta), oli keskiajalla yksi neljästätoista hädässäauttajasta, fiktiiviseksi osoittautunut pyhimys, jonka uskottiin suojelevan vaaroilta ja taudeilta.

Katolisen kirkon pyhimyskalenterista Margareeta on poistettu epähistoriallisena, mutta ortodoksinen kirkko häntä yhä rukoilee.

Reliikkejäkin löytyy: Athos-vuorella, Vatopedin luostarissa, on Pyhän Marinan käsi.