orpon uusi vuosi

lisää orpoutta. 

Matalalta kajastava auringonvalo kultaa huurteisen pellon painanteessa päilyvän veden.

ketunkanto

Ketun kikkare kannolla ei ole pelkästään jätös, vaan myös hajujälki ja reviirin merkki. Kuvan kikkare, joka koostuu etupäässä pihlajanmarjoista, on ollut kannolla useita viikkoja ja jo enimmältään hajonnut. Toisin kuin saatetaan luulla kettu syö mielellään pihlajanmarjoja. Sanonta ”happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista” perustuu Aisopoksen faabeliin. Kun kettu ei yltänyt pihlajanmarjoihin, se nolostui, sanoi niitä happamiksi ja meni äkeissään tiehensä. Kysymys kuuluu: Mitä tästä opimme.Tihkusateisessa metsässä oli raikasta hengittää.

mi hämäryys

talvi vai ei

Jotkut tekevät jouluna reippaan rekiretken siellä missä lunta ja pakkasta on. Minun matkani vei lehtometsän hiljaisuuteen. Jokunen linnun sirahdus käväisi korvissani. Oli harvinaista, ettei kuulunut tikan lähes taukoamatonta koputusta. Maatuvan tammen onkaloon huomasin jonkin luonnonelävän keränneen pähkinäpensaiden antia talven varalle.

hanget korkeat

leppävesi

oksat

syysterveisin

Terveisiä mailleen menevästä tammimetsästä ja elinvoimaisesta pähkinälehdosta, oravien, närhien, pähkinähakkien, tikkojen ja metsähiirien elämismaailmasta, kettuja ja kauriita ja kauriinmetsästäjiäkään  unohtamatta.

pumpulilunta

oravalle puussa

säästä

Ylihuomenna lumimyrsky yltää tännekin ja saattaa kaatumisvaaraan haurastuneet tammet. Orava löytää vielä pähkinöitä lehtikarikkeen seasta ja kerää pieniä harmaamustesienten suppuja eineekseen. Käpytikka huutelee ja metsähiiri suihkii kaatuneen tammen sammalpeitteisten oksien lomassa.

myrskyn mentyä

Lylyksi ristitty luonnonvoima kaatoi puita ja riipi puista lehdet ja marjat. Ohessa rajuilman kaatama lahovikainen tammi luonnonsuojelualueella, jossa kaatuneet puut jätetään silleen, paitsi jos sattuvat kaatumaan keskelle tietä, kuten kuvassa. Tie päättyy pienelle huvilasaarelle, jota on vuokrattu vuodesta 1847. Tontin kaksikerroksinen rakennus on luultavasti entinen hirsiaitta, jossa vuoden 1917 arvioinnissa todettiin olevan viisi huonetta. Keittiössä oli hella, muut huoneet olivat vailla tulisijaa. Rakennuksen omistaja ei aio kunnostaa taloa, koska tontille on rakennettu 1971 hirsinen sauna ja oleskelutila. Ruissalon huvila-alueeseen liitetylle saarelle pääsee loppupäästään ruovikon lävitse vedettyä metsätietä.

likellä vettäsi

kahisevaa

mutta ei käy maksuvälineeksi.

nielu

sulka syksylle

metsän kuvat

Vesiputin viereen asettuneen keltakurjenmiekan kukka on vaakunaliljan esikuva. Syksyisen luonnon väriläiskä, punakärpässieni, on koivun ja männyn juurisieni, Vsemmanpuoleinen on vielä vauvaikäinen. Juuri maanpinnalle nousevaa sientä peittää valkoinen suojus, josta osa jää pilkkuina lakin pinnalle. Puna-ailakki kukkii myöhäiseen syksyyn. Pähkinäpensaan urpu on kuin koru. Leutoina talvina se avautuu jo helmikuulla.

muistojemme lehdet

metsä hiljenee

Syksyn myötä metsä hiljenee, mutta ei sentään vaikene. Satunnaiselle kulkijalle kertovat olemassaolostaan esimerkiksi tiaiset, tikka, palokärki, närhi, korppi, varis, mustarastas ja heinäsorsa. 

Mahdollisesti Kaakkois-Suomesta rajaloikkareina tulleet hirvikärpäset ovat inhottava lukunsa korkeimman tahon luomistyössä. Elukat saattavat erehtyä imemään verta ihmisestä, mutta lisääntyäkseen ne tarvitsevat tujauksen hirvieläimestä. 

Pähkinäpensaat välittävät vielä valoa riipiytyneessä lehtimetsässä (kaksi ylintä kuvaa). Eurooppalaisen hasselpähkinäpensaan juurakko saattaa elää jopa tuhat vuotta, maanpäälliset osat vain viitisenkymmentä, mutta juurakosta tunkee uusia varsia. 

Sinivuokko viihtyy hyvin pähkinäpensaan yhteydessä, kuten ainavihreistä lehdistä karikkeen seassa näkyy (saniaiskuva). Alimmassa kuvassa on sortuneen tammen maatuvia osia.

kas vain

enemmän maassa

kuin puussa

aika aikaa kutakin

Maakellari Ruissalossa

pilviä hipovat

valo

hillopuu

tie vie

päivät lyhenevät

Eivät syksytkään yli määränsä kestä.

terhometsän muistolehto

myrkyllinen

Punakärpässieni on nuorena nätti. Vanhemmiten siitä tulee etananasyömä lettu. Sieni on myrkyllinen, mutta erityisen tappava kärpäsille, joka heittävät henkensä juotuaan paloiteltuja sieniä sisältävää maitoa. Saamelaisten samaanit söivät menoissaan päihdyttäviä punakärpässieniä ja joivat niillä ruokittujen porojen virtsaa, johon myrkyt olivat liuenneet. Koska punakärpässienten myrkyt ovat vesiliukoisia, saa paloitelluista sienistä kymmenminuuttisella keittämisellä ainakin yhden tähden ruokasieniä. Raakojen kärpässienten syönti ja sienivirtsan juonti ei ole ollut vain porosaamelaisten juttu, vaan sitä on harrastettu nykypäivän kivikylissäkin.