paattisten kirkko

Varsinais-Suomessa sijaitseva Paattisten 1908 pystytetty kirkko ympäristöineen ei ole päässyt Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon, koska ei jostain syystä täytä vallitsevia kriteerejä. Varhempi, punamullattu kirkkorakennus vuodelta 1787, purettiin heti uuden valmistuttua, mutta jo vuonna 1580 oli kirkonmäellä saarnahuone, joten perinteitä on.

Kellotapuli on kirkkoa vanhempi, vuodelta 1813, kirkonrakentaja Mikael Piimäsen käsialaa, mutta sen ulkoasua ja sisärakenteita on muokattu paljon. Tapulin kello tilattiin Tukholmasta 1823. Sen hankinnasta jäi rahaa jäljelle niin paljon, että sillä saatiin kirkkoon empiretyylinen kaappikello.

Vuodelta 1920 oleva alttaritaulu on jäljennös Heinrich Hofmannin teoksesta Kristus Getsemanessa.

Nykyiset urut, vuodelta 2011, on rakentanut Urkurakentamo Veikko Virtanen. Upea urkufasadi sinkkipilleineen on kirkon ensimmäisistä uruista, jotka rakensi Kangasalan urkutehtaan Bror Axel Thulé.

Sankarihautausmaan muistomerkin on suunnitellut joko Wolde Kuurna tai Vilho Aalto. Veikkaan jälkimmäistä. Patsaan jalustassa lukee: "Ihminen, miekalta säästynyt, muista Herraa." Kuurnalta en löytänyt ainuttakaan veistoskuvaa, mutta Aallon tuotannossa on runsaasti sankaripatsaita, myös erityisesti työväenluokalle tehtyjä.

Krkon kupeella, arvokkaalla paikalla, on herrasväki Kreivilän hautakivet. En ole löytänyt tietoa heidän merkityksestään seurakunnalle.

https://www.youtube.com/watch?v=pcvnn-Exdkk

katsokaa kedon kukkia

eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Orvokit vähän nyrpistelevät.

mietoisten kirkko

Muutaman kirkonkuvausmatkan olen tämänkin kesän tiimoilla tehnyt. Hengelliset muotomenot eivät minua kiinnosta, mutta kylläkin moni muu kirkko- ja kulttuurihistoriaan liittyvä mullan alla ja päällä. Enimmäkseen olen viime vuosina vieraillut Varsinais-Suomen kirkoissa, joita on harvimmillaankin parinkymmenen kilometrin välein. Saaristossa kirkkomatkani ovat ulottuneet Ahvenanmaan puolelle. Mutta se siitä.

Mietoisten ensimmäinen kirkko oli Hietamäen kylässä sijainnut Pyhän Jaakobin puinen kappelikirkko. Kappeli ja Hietamäen seurakunta mainitaan Turun tuomiokirkon Mustassakirjassa (kopiokirja, johon on koottu jäljennöksiä lähinnä Turun tuomiokirkkoon ja sen omistamiin tiloihin liittyvistä asiakirjoista) ensimmäisen kerran vuonna 1366.

Vuodesta 1641 vuoteen 1886 Mietoinen oli Mynämäen kappeli. Nykyisen kirkon rahoitti ja rakennutti kartanonomistaja kreivi Henrik Klaunpoika Fleming Mynäjoen rannalle likelle kartanoaan vuosina 1641-43 saaden kirkkoon patronaattioikeuden, yksinoikeuden valita kirkkoon pappi.

Ennen vuotta 1865 evankelis-luterilaiset seurakunnat Suomessa vastasivat myös paikallishallinnosta ennen kuin maaseudulla kunta-asetuksella erotettiin maallinen kunta evankelis-luterilaisesta seurakunnasta, mihin saakka seurakunnan kirkkoherra toimi myös kunnanjohtajana. Patronaattioikeuden omaavalla kartanonherralla oli mahdollisuus ainakin yrittää käyttää valtaa valitsemansa papin kautta.

Suomessa uusien patronaattioikeuksien jakaminen kiellettiin vuonna 1867. Viimeisinä Suomessa patronaattioikeudesta luopuivat Åminnen kartano Halikossa vuonna 1896 ja Louhisaaren kartano Askaisissa vuonna 1910. Ensin mainitun kartanon omistaa liikemies Björn Wahlroosin poika Thomas Wahlroos.

Mietoisten keskiaikaiseen tapaan rakennettua harmaakivikirkkoa on muutettu monesti sekä sisältä että ulkoa. Erillistä puurakenteista kellotapulian korvaamaan rakennettiin kirkoon 1819 uusklassinen kellotorni.

Hieman minua oudoksuttaa katon ja penkkien tummuus.

Kirkon urut ovat vuodelta 1973, mutta vuodelta 1900 oleva uusgoottilainen urkufasadi on säilytetty.

Saarnastuoli on rakennettu 1750 ja maalattu seuraavana vuonna.

Kirkon vanhinta esineistöä ovat keskiaikainen koivupuinen krusifiksi noin 1500-luvulta ja hiekkakivinen 1200-luvulta oleva kasteallas (ei näkyvillä), jotka lienevät peräisin vanhasta kappelikirkosta. Lahjoituksena saatu könninkello on 1800-luvun puolivälistä. Myös kristallikruunut ovat lahjoituksena saatuja. Kirkon tornista löytyy vaivaistukki, entinen krusifiksi, häpeäpenkki ja jalkapuu. Vaivaistukki vastasi vaivaisukkoa.

Kirkon pihalta löytyy "perinneketo", osa luonnontilaiseksi jätettyä heinikkoa, johon on kylvetty niittykukkien siemeniä. Heinäpusikko pitäisikin nimetä luonnonniityksi, sillä tuskin se koskaan kedoksi muuttuu.

ahistaa

Vankilaromantiikalla ryyditettyä Kakolanmäkeä ja sen ympäristöä Suomen Turussa räjäytellään ja porataan tiukkaan rakennetuksi kaupunkilähiöksi. Tosin grynderin ylisanojen mukaan se on oleva kohti satamaa laajenevan kaupungin uusi sydän, mutta en mieluusti asuisi moisessa ahtaudessa.

Kakolanmäki ei ole museomäki. Suojelluista vankilarakennuksista on jäljellä osin parvekkeellisiksi muutetut ulkoseinät. Sisäosat on rakennettu ja rakennetaan asunnoiksi, liikehuoneiksi, ravintoloiksi, hotelliksi ja kokoontumistiloiksi. Museoviraston suojelutarpeiksi on riittänyt rakennusten ulkokuorien lisäksi museoselli.

Keskimmäisessä kuvassa on vankilan vartiotorni.

Kallion sisässä on kaupungin vedenpuhdistamo, jonka kyljestä on löytynyt paikka myös maanalaiselle kylpylälle.

Tiilitalon pääsisäänkäynnin risti kertoo kirkoksi vihitystä salista, josta tulee juhla- ja kokoustila.

Kakolanrinteen kolerahautausmaalta kerätyt luut on siirretty muualle ylösnousemusaamua odottamaan. Sen paikalle on rakenteilla lasten päiväkoti. Hautausmaa perustettiin ensimmäisen koleraepidemian (1831–1832) aikaan.

Kakola-nimen on päätelty johtuvan mäen rinteessä olleesta mielisairaalasta, joka ei kuitenkaan tarkoita myöhemmin vankilan yhteyteen rakennettua vankimielisairaalaa.

Jalankulkijoita varten on Kakolanmäen rinteessä kiskoilla liikkuva vinohissi, funikulaari, kansan suussa jumikulaari, koska se on alituisesti jumissa. Hissimatka katutasosta mäelle kestää minuutin.

ennen myrskyä

luvaton saari

Helsingissä Lapinlahden sairaalakäytöstä poistetun psykiatrisen hoitolaitoksen puistikon rannan tuntumassa kelluu paikalleen ankkuroitu saari, joka pysyy pinnalla parintuhannen kanisterin varassa. Kyseessä on taideluomus, jonka tekijäksi mainitaan keravalainen kuvataiteilija Katti Koskinen, oik. Matti Koskinen. Taiteilija on anonut apurahaa kehittääkseen teosta, jonka "monitoimitilan" keskellä kököttää kiuas. Hökötyksen saa tuota pikaa telttasaunaksi. Taide ei tunne rajoja.

ydinperhe

kelo

Tästä puusta olen lapsena pudonnut ja vähän säikähtänyt. Silloin olimme molemmat voimissamme.

puutarha

leipurimestari

Tässä hän on, se mitä hänestä paaden alla fyysisesti on jäljellä, orpopojasta leipurimestariksi ja kondiittoriksi ponnahtanut mies, Fredrik Ekberg (1825-1891), joka perusti 1852 Helsingin tunnetuimpiin kuuluvan, nimeään kantavan kahvilan, joka on toiminut nykyisessä osoitteessaan Bulevardilla vuodesta 1915.

Kahvilan sisustus uusittiin vuonna 1951 ja paikat remontoitiin vuonna 2016 ilman suuria hälinöitä, mutta kaksi vuotta myöhemmin kahvilan yhteydessä toimivan Helsingin vanhimman leipomon myymälään tehtyä muutosta kutsuttiin kulttuuriperinnön tärvelemiseksi ja kulttuurihistorialliseksi katastrofiksi.

”Olette antaneet aivan uuden syvyyden käsitteille mauttomuus ja kulttuuriperinnön tärveleminen”, kommentoi nimettömäksi jäänyt henkilö Helsingin Sanomissa 9.2.2018.

Kahvilan ja konditorian nykyinen omistaja, Ekberg neljännessä polvessa, oli muutokseen tyytyväinen.

Kahvila vetää tasaisena virtana väkeä ja konditorian leivonnaiset käyvät hyvin kaupaksi, mutta jos kaipaan työrukkasenkokoisia korvapuusteja, niin niitä saan kulman takaa Kanniston leipomon myymälästä.