sunnuntai 28. toukokuuta 2023

kirkko pyhälle jaakobille

Oheisissa kuvissa olen 1926-28 rakennetun Pyhän Jaakobin kirkon hautausmaalla ja sen vierillä Paimiossa. Kirkkorakennus on järjestyksessään kolmas. Ensimmäinen lahosi ja toinen paloi. Nykyinen   kirkko on arkkitehti Lars Sonckin piirtämä. Paloista säästynyt kellotapuli siirrettiin uuden kirkon vierelle. 

Savipeltojen ympäröimä hautausmaa on hienoa hiekkaa, mikä on antanut aihetta päätellä, että kirkkomaan alue olisi toiminut aikoinaan laivojen painolastina olleiden hiekkasäkkien tyhjennyspaikkana. Tuolloin meri ulottui ylitse alimmassa kuvassa levittäytyvän viljelyaukean.

Hautuumaalla seisoo rapattu, keltaiseksi maalattu pyöreä mausoleumi, jonka ministerivaltiosihteeri Robert Henrik Rehbinder rakennutti 1824 isälleen Reinhold Johan Rehbinderille, jolla oli merkittävä asema varhaisten kirkkorakennusten historiassa.

Sukuhaudan rautaovessa on luodinreikä. Epäperäisen tarinan mukaan se olisi syntynyt muutaman paikkakuntalaisen murtautuessa ryöstämään Rehbinderin sormesta timanttikoristeista kultasormusta. 

Pyhän Jaakobin kirkko ei ole Paimion seurakunnan omistuksessa; rakennuksesta huolehtii yksityinen seurakuntayhdistys. 

(Blogikirjoituksessani elokuulta 2019 on sisäkuvia rakennuksesta.)

valoa kirkon varjossa

Angelniemen 1772 rakennettu kirkko sijaitsee Kemiön saarella korkealla kalliolla meren äärellä. Angelniemi oli itsenäisenä seurakuntana vuodet 1916-1966, minkä jälkeen se liitettiin takaisin osaksi emäpitäjäänsä Halikkoa. Kirkossa pidetään jumalanpalveluksia kesäisin kahdesti kuukaudessa ja talvisin suurina kirkkopyhinä. Angelniemi, joka nykyisin kuuluu Saloon, sijaitsee kahden puolen merenlahtea, jota liikennöi Kokkilan lossi. Kirkko on ylhäisessä yksinäisyydessään Kemiön saaren puolella.

Keskimmäisessä kuvassa on muinoin haudattujen muistomerkkejä. Kirkko käyttää vanhentuneet haudat uudelleen, jollei se katso niillä olevan kulttuurista tai muuta arvoa. Luterilainen kirkko ei usko ruumiin ylösnousemukseen, vaikka uskontunnustuksessaan toisin väittää. Ylösnousemus ymmärretään nykyisin sielulliseksi, mitä se tarkoittaneekaan.

Kirkkorakennuksen kupeella kukoistava yksinäinen orvokki on tämän postauksen loppukevennys.
 

lähipuoti

Tämä ei ole mainos. Kemiönsaaressa on pieni pysähtymään houkutteleva tienvarsipuoti monenlaisine makeine hilloherkkuineen ja ruokatarvikkeineen. Ostin sieltä vanhaan tapaan muutamia tuotteita, vaikka hinnat eivät houkutelleetkaan. Tomaattikilo maksoi 4,50, kasvihuoneen naperoperunat 7,50 ja Kyheröisen kananuorikkojen munat 3,00 kymmenen kappaletta. Suoramyynti tilalta fiilinkihintoineen ei kilpaile markettihintojen kanssa. Tässä puodissa halutaan luottaa asiakkaan rehellisyyteen, sillä kaupanteko on mahdollista ilman myyjääkin.

torstai 25. toukokuuta 2023

"maailmanpyörä"

 Polkupyöräkorjaamon juliste Koroistenmäellä Aurajoen rannalla.

tuomi on virran reunalla

 Virta on Aurajokea. Etualalla on palstaviljelmiä. Alakouluikäisenä mietin, mikä on tuomionvirta, josta laulussa kerrotaan. (Tuomi on virran reunalla, / jonka juurella minä itkin, / vieraille maille kultani lähti / ja jätti mun tänne yksin.)

elämän koreus

Kukkoilua Koroistenmäellä. Korea on otus, mutta kamala sen ääni.

sunnuntai 21. toukokuuta 2023

maanantai 15. toukokuuta 2023

sunnuntai 14. toukokuuta 2023

olen utelias - vihreä

vähävirtainen

Liedon Nautelankoski eli Kukkarkoski on Aurajoen pisin koski, noin 20 kilometrin päässä Turusta. Koskiosuudella on pituutta n. 800 m ja pudotuskorkeutta n.17 m. Veden voimalla on jauhettu viljaa ja luita, tehty päreitä, sahattu lautoja ja tuotettu sähköä. Myllyn toiminta lopetettiin 1968, mutta laitos saatettiin uudelleen toimivaksi. Varhaisin merkintä myllystä on 1400-luvun alkupuolelta. Nykyinen rakennus on vuodelta 1806. 

Alimmassa kuvassa mies istuu ylemmässä kuvassa näkyvällä kalliolla vuoden 1898 jäidenlähdön aikaan. Vastapäisellä rannalla on kivistä muurattu myllyrakennus. (Kuvan omistaa Nautelan museo.)

lauantai 13. toukokuuta 2023

torstai 11. toukokuuta 2023

keskiviikko 10. toukokuuta 2023

tiistai 9. toukokuuta 2023

pelto-orvokit nuo

Metsäorvokit ovat vielä hakusessa, samoin metsä.

maanantai 8. toukokuuta 2023

vaahtera kukkii

 Tallentava kameravalvonta (ks. torni) ikuistaa kevään.

torstai 4. toukokuuta 2023

kirsikankukat


Vaikka eläisin

sata vuotta, maailma

olisi sama,

kirsikankukat, lumi

valkoinen, kuu pyöreä.


(Teiryü / Tuomas Anhava)

keskiviikko 3. toukokuuta 2023

pyhän ristin kappeli

Turun hautausmaalla on kaksi arkkitehtonisesti merkittävää rakennusta. Toinen on Erik Bryggmanin Ylösnousemuskappeli ja toinen oheisissa kuvissa Pekka Pitkäsen betonibrutalismia edustava minimalistinen Pyhän Ristin kappeli, kolmen erillisen siunauskappelin yhdistelmä, joka valmistui vuonna 1967. Rakennuksen ikkunaseinästä heijastuu kappelin etualan näkymä.