keskiviikko 30. syyskuuta 2026

sunnuntai 27. syyskuuta 2026

syyssomistus

Kuva ei ole kooste, vaan nuoren metsävaahteran huikea esitys.

lauantai 26. syyskuuta 2026

nuijakas

Tammenterhoja ja pähkinöitä on metsässä valtoimenaan. Oravat pörräävät kilvan maassa, puissa ja puskissa. Tammenterho on päätynyt oivalliseen sopukkaan isonuijakkaan kylkeen kasvattaakseen uuden puun. Alimmassa kuvassa sinivuokonlehtien ympäröimänä kyljelleen nuupahtanut pieni isonuijakas. 

perjantai 25. syyskuuta 2026

lehed langevad

lauloi Georg Ots tämän aamun Muistojen bulevardilla.

torstai 24. syyskuuta 2026

lakki

Värillä on väliä.

keskiviikko 23. syyskuuta 2026

tattinen

Punikilta vaikuttaa, mutta lakki on demarin.

teline

Tämä teline on kauriinmetsästäjiä varten. Telineeltä on suora ampumalinja riistan nuolukivelle, jonka vierelle on tuotu houkutteeksi omenia. Kun kauris tulee herkutellakseen niillä, niin niinhän siinä sitten käy, että se itse päätyy herkuksi saalistajan pakastimeen.

lauantai 19. syyskuuta 2026

kärpässieni

Syyssateiden ropinaa kuunnellessani odotin hartaasti punakärpässienten pullahtelua metsätien varrelle. Yhden eilen löysin, mutta syyslehtien hautajaisiin rientäneet etanat olivat ehtineen ennen minua. Eivät pipopäät sentään tähän lopu.

keskiviikko 16. syyskuuta 2026

ilta on tullut, luojani

Luojalla tarkoitan olemisen perustaa, joka ei ole peräisin uskonnollisesta vakaumuksesta.

tiistai 15. syyskuuta 2026

vaarallinen

Paha äkillinen kuolema on väijynyt tänäkin vuonna Ruissalon kauriita syyskuun alusta päättyen ensi vuoden helmikuun puolivälillä kevättalvi- ja kesäkuukausiksi. Turun Ruissalossa elelevä Suomen tiheimmäksi runsastunut kauriskanta on vaaraksi saaren autoliikenteelle ja tammimetsän uudistumiselle.

sunnuntai 13. syyskuuta 2026

syys on

Syys on, syksy saapui synkkä kolkko, pikkulinnut lensi pois, mutta kyllä metsästä pientä sirinää kuuluu, tikka koputtelee ja palokärki huutelee. Rikkikääpä on metsän komistus, syötäväksikin kelpaava. Kielo on kauttaaltaan myrkyllinen ihmiselle, mutta ei muutama marja sentään henkeä vie.

lauantai 12. syyskuuta 2026

istuja illan

Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin, runoili Veikko Antero K., valkoisen Suomen kunniapyhimys, joka kuusikymmppisenä rakastui päätäpahkaa 22-vuotiaaseen "runotyttö" Aila Meriluotoon luettuaan tämän 1946 ilmestyneen esikoisrunokokoelman Lasimaalaus. Monet Turun akatemian tohtorit katsoivat viistoon sitä, että natsisaksaa ihannoiva, vailla tieteellisiä ansioita runoileva maisterinplanttu oli nostettu kansakuntamme arvostetuimman opinahjon näkyvimmälle paikalle.

torstai 10. syyskuuta 2026

allas

Hautausmaan vesiaihe pelastuksen välinein.

tiistai 8. syyskuuta 2026

kaatuneitten tie

Mitä törkeyttä onkaan sota: Suomessa 90 000 kuolutta sotilasta, 30 000 sotaleskeä, 55 000 sotaorpoa. Rauhan tultua monet kunnalliskodit täyttyivät miehistä, joilla ei ollut kotia eikä kaikkia raajoja. 
 
Turun sotilashautausmaalla on 901 graniittilaattaa. Muistomerkin suunnitteli arkkitehti Erik Bryggman ja toteutti kuvanveistäjä Jussi Vikainen.

maanantai 7. syyskuuta 2026

keskiviikko 2. syyskuuta 2026

highland cattle

Ylämaan nautanuoriso elää lajityypillistä elämää einehtien, märehtien, nukkuen, aikuistuen, muuttuen pihveiksi, koriste- ja tarve-esineiksi.

tiistai 1. syyskuuta 2026

kysy kusiaisilta

Monien muurahaisten mielestä luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen vaatii radikaalia asennetta.