lauantai 26. syyskuuta 2026

nuijakas

Tammenterhoja ja pähkinöitä on metsässä valtoimenaan. Oravat pörräävät kilvan maassa, puissa ja puskissa. Tammenterho on päätynyt oivalliseen sopukkaan isonuijakkaan kylkeen kasvattaakseen uuden puun. Alimmassa kuvassa sinivuokonlehtien ympäröimänä kyljelleen nuupahtanut pieni isonuijakas. 

1 kommentti:

  1. Ihmeen kauniita ruskeita sinä näet syksyssä. Minulle tulee noista ruskeista mieleen lapsuus. Ei niin, että olisin syksyissä silloin etsinyt ruskean sävyjä - lapsena näin vain kirkkaimmat lehdet -, mutta huonekaluissa ja vaatteissa oli 70-luvulla paljon ruskeaa, ainakin minun kotonani. Siksikin kuvistasi tulee lämmin olo.

    Ps. Olenko hullu vai oliko tuossa tekstissä aiemmin sikiö? Katselin sikiötä jo muutaman kerran ja ihastelin sen pehmoiselta vaikuttavaa kasvamisympäristöä. Mutta nyt äkkiä maininta sikiöstä on kadonnut. Tuolla kuvassa se silti yhä odottaa elämäänsä.

    VastaaPoista