naapurustot

odottavan aika

liputuspäivä

"Pyykki on pantu ja pysyy."

parainen kko

 

Olen käynyt erinäisissä keskiaikaisissa kirkoissa ja joissakin useammin kuin kerran, kuten Paraisten harmaakivikirkossa, joka mainitaan ensimmäisen kerran kirjallisissa lähteissä 6.6.1329. Tutkijoiden käsitykset kirkon vanhimpien osien rakennusajasta vaihtelevat 1200-luvun ja 1400-luvun välillä. 

Kirkossa on tehty aikojen saatossa suuria muutos- ja korjaustöitä ja voi vain kuvitella, miten komea kirkon sisätila on ollut, kun vuonna 1426 valmistuneita kalkkimaalauksia ei ollut vielä turmeltu. Keskiaikaisista harmaakivikirkoista on tehty restauraation jälkeen hybridejä, jotka ilmentävät katolisen kirkon historiaa ja luterilaista nykypäivää. Suurta vahinkoa on aikoinaan tehty kalkitsemalla umpeen keskiaikaiset kalkkimaalaukset, mutta jotain on sentään pystytty palauttamaan, Paraisillakin. 

Jäljempänä jonkin verran kertaustakin varhemmalta käynniltäni. 

Vuonna 1872 kirkkoneuvosto päätti hankkia kirkkoon uuden saarnastuolin ja vanha lahjoitettiin Kansallismuseon edeltäjälle, Helsingin etnografiselle museolle. Seurakunta tuli kuitenkin katumapäälle ja halusi puhujapönttönsä takaisin, mihin Kansallismuseo ei suostunut. Silloin Amos Andersson tuli hätiin ja lahjoitti varat saarnastuolista tehtävään kopioon. 

Vuonna 1666 valmistuneen alttarilaitteen on tehnyt turkulainen Mathias Reiman, alansa merkittävä taitaja, joka on veistänyt alttarilaitteita useisiin kirkkoihin. Alttarilaitteen lahjoitti Paraisten kirkolle  leskirouva Anna Augusta Leijonsköld miehensä, Turun ja Porin läänin maaherran, Erik von der Lindenin, muistoksi. Laitteen maalausten tekijästä tai tekijöistä ei ole tietoa. Kuvat ovat jäljennöksiä. 

Kirkossa on katoliseen aikaan ollut lukuisia pyhimysveistoksia, jotka vuonna 1870 yhtä lukuun ottamatta lahjoitettiin museoon Helsinkiin. Jäljellä on enää Agricola-kappelissa (matala uloke kirkon päädyssä) oleva Isä Jumalaa esittävä suomalainen puuveistos 1500-luvulta. Kappeli on entinen suomenkielisten seurakuntalaisten kirkko, nykyisin myös museo. Paraisten kirkon hienoin puuveistos on pohjoissaksalainen triumfikrusifiksi 1400-luvun alkupuolelta, uudelleen maalattu vuonna 1768. 

Kirkon ensimmäiset lehterit rakennettiin 1600-luvulla. Lehteripeilit maalasi vuonna 1771 nauvolainen Gustaf Lucander veljensä kanssa. 

Ensimmäiset kiinteät penkit kirkko sai vuonna 1653. Nykyiset penkit ovat vuodelta 1821–22. Penkit ja niiden päädyt maalasi vuosina 1825–27 paraislainen Gustaf Finnberg. 

Kirkon kuorin alla on ollut lukuisia hautaholveja, joista enää neljä on käytössä. Tunnetuimmat kirkon alle haudatuista ovat paraislaiset Erik Fleming (k. 1548) ja hänen poikansa Klas (k.1597), joiden maalliset jäännökset siirrettiin tuntemattomaan paikkaan kirkkomaalle vuosien 1819–25 korjausten aikana. 

Piispa Jacob Tengström rakennutti vuonna 1819 hautakappelin perheelleen. Parainen oli  vuosien 1630 ja 1884 välillä Turun piispan palkkapitäjä. Jacob Tengström oli  Turun piispana vuodesta 1803, sai vuonna 1817 arkkipiispan arvonimen ja toimi piispana kuolemaansa (1832) asti.

Vielä 1800-luvun lopulla oli kirkossa parisenkymmentä eri sukujen hautausvaakunaa, mutta seurakunta lähetti ne 1878 Suomen muinaismuistoyhdistykselle. Kirkossa olevat von der Linden (vasemmalla) ja Flemingin-sukujen (oikealla) vaakunat ovat kopioita. 

Vuonna 1862 kirkko sai ensimmäiset urkunsa, toiset vuonna 1939 ja kolmannet vuonna 1969. Paraisilla järjestetään vuosittain urkupäivät.

Kellotapulin kivinen pohjakerros on keskiaikainen, puinen yläosa on vuodelta 1709. 

o 

Jacob Tengström oli Suomen ensimmäinen arkkipiispa, vapaamielinen valistusteologi, yliopistomies, poliitikko, elämäkerturi, kirkollisen elämän uudistaja, kulttuurisesti orientoitunut henkilö ja ylipäätänsä aikansa Suomen oppineiston kärkeä. Hän käänsi Vergiliusta ruotsiksi, avusti Åbo Tidningaria oodeilla, opetusrunoilla, epigrammeilla, seuralauluilla ja virsillä ja toimi muutaman vuoden lehden päätoimittajana. Lisäksi hän julkaisi muutamia lapsille tarkoitettuja kirjoja. 

Perheen talon tuhouduttua Turun palossa 1827 äiti muutti tyttärensä kera Paraisille, missä tytär Fredrika alkoi tapailla pikkuserkkuaan Johan Ludvigia, joka oli hakeutunut sinne Jacob Tengströmin lasten kotiopettajaksi.

kiviin kiinnitetty

Kuvauksellisesti oheiset potretit eivät ole juuri mistään kotoisin, mutta niissä oleviin kiviin kiinnittyy kiintoisaa paikallishistoriaa. 

Ylimmässä kuvassa etualalla olevan kiven läheisyyteen siirrettiin viime vuonna 376 Turun Kakolanrinteen (Linnanfältti) kolerahautausmaan vainajaa uudisrakentamisen tieltä. Rakennusvaiheessa katujen ja talojen alta paljastui yli 400 hautaa. Hautausmaan tilalla on nyt lasten päiväkoti. 

Turkuun 1831 iskenyttä ensimmäistä koleraepidemiaa pidettiin Jumalan ruoskana, jonka ihmiset olivat itselleen mananneet vihoitettuaan Jumalan synnillisellä elämällään. Hilpeyttä saattaa herättää muistolaatan teksti suoraan Raamatusta: "Minä olen ylösnousemus ja elämä.” Ja mistä onkaan löytynyt noin sairaan näköinen muistokivi. 

Kakolanrinteeseen haudattiin tavallisia kaupunkilaisia, vankeja ja löydetyistä pienesineistä päätellen myös venäläisiä sotilaita. Ajan saatossa unohtunut hautausmaa toimi myös kaatopaikkana. Rinteen arkeologiset tutkimukset aloitettiin vasta 2011. 

o 

Turussa on toinenkin kolerahautausmaa, hyvin hoidettu, johon mainitaan haudatun aktiivisia kansalaisia ja arvostettuja kaupunkilaisia. Tällä kiviaidan ympäröimällä Itäharjun hautausmaalla on vielä pystyssä muutamia hautamuistomerkkejä. 

Koleraepidemioita tai sen aaltoja oli Turussa vuosina 1848–1849, 1853, 1856, 1858, 1866, 1872 ja 1874. Asiantuntija-arvioissa miljoonia kuolonuhreja vaatinut COVID-19 jäänee myös kiertämään ihmiskuntaan syntisen lihamme vaivoiksi. 

o 

Taka-alalla olevan kiven tuntumassa on vuosina 1976–1978 Unikankareen hautausmaalta Turun tuomiokirkon remontin tieltä siirretyt 1236 vainajaa ylösnousemusaamua odottamassa. Paikan vaihtuminen ei haitanne. ”Katso, kätteni hipiään olen minä sinut siirtänyt”, siteerataan muistolaatassa. Turun kaupungin hautausmaan ensimmäinen vainaja oli väistötilassa tuomiokirkon kupeessa, kunnes hautausmaa sai kirkollisen siunauksen 1807.

muistolehto

Parempi upota muistoihinsa kuin lähteeseen.

pörröhäntä

kotikolo

helteenkö uuvuttama

yksityiskohdat

Turun hautausmaalla sijaitsevan arkkitehti Erik Bryggmanin suunnitteleman Ylösnousemuskappelin ohi en malttaisi ilman kameraa kulkea. Olen tehnyt kappelista useita lähinnä kuvallisia sisä- ja ulkoesittelyjä, mutta aina katse kohtaa jotain kiintoisaa. Ylinnä on rakennuskokonaisuuteen kiinnittyvä toimistorakennus, alinna hautalaatan vieressä arkktehdin muistopuu. 

Erityisen kiintoisa on kappelin ulkoseinässä oleva oleva ristikompositio, jonka kuvasin ennen puiden lehtimistä. Seinässä oleva ristikuvio ja auringonvalon tuottama metalliristin varjo luovat illuusion kolmesta rististä. Tosin ilmiö olisi tyylikkäämpi ilman messinkiristin köynnöskiemuroita.