torstai 25. heinäkuuta 2024

luomukanto

pöllitty tammi

myrkyllinen

Polun varrella kasvaa sudenmarja. Sen marja on ihmiselle myrkyllinen enkä tiedä susienkaan niitä syöneen. Vanhat toisintonimet karhun-, käärmeen-, kuoleman-, mörön-, noitu- ja pirunmarja viestivät vaarasta, kuten kaiketi nykynimi (lehto)sudenmarjakin.

levähtäkää vähän

sunnuntai 21. heinäkuuta 2024

hyvästit

Turussa järjestettyyn kansainväliseen purjelaivatapahtumaan osallistuneet alukset ottivat 21.7. suunnan kohti Maarianhaminaa.

perjantai 12. heinäkuuta 2024

kuuvannokkaa

Kuuvannokka on osa niemenkärkeä Turun Ruissalossa. Pohjoissavolaisessa merkityksessä kuuva merkitsee kuutamoa, mutta sukunimenä sana tulee jostain muualta. Alimmassa kuvassa höyrylaiva S/S Ukkopekka ohittamassa Kuuvannientä Airiston vesillä matkalla laituripaikalleen Aurajokeen, josta se on tehnyt lounasristeilyjä Turun lähisaaristoon vuodesta 1986.

untuvikot

keskiviikko 3. heinäkuuta 2024

tyyntä

Turku - Ruissalo - Kuuva

Maisemakuvassa ei suinkaan ole alkava ruska, vaan tammikääriäisten syönnöksistä ruvettuneet lehvästöt.

tiistai 2. heinäkuuta 2024

metsän elämiä

Heinätähtimön kukka kukoistaa lillukanlehtien lomassa minkä voi.

maanantai 1. heinäkuuta 2024

siitepölytiedotus

Heinät jatkavat kukintaansa.Kurkipari mittailee niittyä klikkauksen päässä taaimmaisen sähköpylvään tuntumassa.