elonkorjuu

hillopuut

sydämellisesti

etana

eivät kesät yli määränsä kestä

Kalenteriin ei ole luottaminen. Syksy voi alkaa elokuussa ja kesä päättyä syyskuussa. Yläkuvissa on 1800-luvun puolivälillä rakennettu viljamaksiini likellä Nauvon kirkonkylää kuvataiteilija Victor Westerholmille nimetyn kulttuuripolun varrella. Kuvasarjan keskellä on maantiesilta ja veneranta Paraisilla. Alimmat näkymät ovat Nauvosta Prostvikin lauttarannasta.

kemiön kirkko

Neljännellä yrittämällä onnistuin pääsemään sisälle Kemiön Pyhän Antreaksen keskiaikaiseen harmaakivikirkkoon, jonka vanhimpien osien arvellaan olevan 1300-luvulta. Kirkon paljon kehutun holvauksen teki pitäjän oma mestari, kirkonrakentaja Pietari Kemiöläinen (Petrus Murator) 1460-luvulla. Hän vastasi myös mm. Turun tuomiokirkon holvauksista. 

Kemiön kirkko sijaitsee Kemiönsaari-nimisessä Varsinais-Suomen kunnassa, joka syntyi Dragsfjärdin, Kemiön ja Västanfjärdin kuntaliitoksella vuonna 2009. Vuonna 1969 oli Dragsfjärdiin liitetty Hiittinen. Kemiönsaaren kunta käsittää lähes koko Kemiönsaaren lukuun ottamatta entiseen Angelniemen kuntaan kuulunutta saaren pohjoiskärkeä, joka on vuodesta 2009 ollut osa Salon kaupunkia, sitä ennen vuodesta 1967 Halikon kuntaa. Kunnan muita kirkkorakennuksia ovat Dragsfjärdin kirkko, Taalintehtaan kirkko, Västanfjärdin vanha ja uusi kirkko sekä Hiittisten kirkko ja Vänön kappeli. 

Kemiön kirkko on vaurioitunut monissa tulipaloissa, pahiten 1781, jolloin kirkon sisätilat paloivat täysin. Palon jälkeisessä kunnostuksessa kirkkorakennus sai nykyisen torninsa ja yhtä ja toista muuta. Rakennuksen kolme mittavaa remonttia suunnittelivat 1903 arkkitehdit Lars Sonck, 1922 Armas Lindgren ja 1962 Kaj Palmqvist. Kirkon sisätilojen kunnostaminen 1922 tehtiin Amos Andersonin aloitteesta ja taloudellisesti tukemana. Hän osallistui vielä 1961–62 kirkon kunnostuskustannuksiin. 

Kirkon keskiaikainen ilme on sentään jotenkin pystytty säilyttämään. Rakennuksen holvattu sisätila mainitaan eräänä gotiikan arkkitehtuurin huipentumana Suomessa. Valitettavasti holvit eivät ole  edukseen puolipimeässä kirkossa vaatimattomalla kameralla otetuissa tuhruisissa kuvissa. Niiden todellinen väri on valkoinen. Jos vielä tulen kirkossa käyneeksi, vaihdan kuvat parempiin.

Kuorin moderni sisustus on 1960-luvulta. Vihreä alttariliina, jossa teksti Gloria Dei (kuvissa vain vähän näkyvillä) on Dora Jungin suunnittelema. Vuonna 1922 kuori-ikkunaan sijoitettiin Amos Andersonin lahjoittama ja arkkitehti Armas Lindgrenin suunnittelema raamattuaiheinen lasimaalaus. Vanhoista alttaritauluista on kuvasarjassa esillä Elin Danielson-Gamobogin 1897 Firenzessä maalaama ”Kristus Getsemanessa” ja tuntemattoman tekijän kolmiosainen alttaritaulu, joka oli esillä ruotsinkielisten kirkon eteiseen sijoitetussa suomenkielisten kirkkotilassa. Sisäänkäynnin yläpuolelta puretun lehterin tilalla on vain lehterikaide paraislaisen Gustaf Finnbergin 1822 maalaamin apostoleja ja evankelistoja esittävin kuvin. Vapaaherra Axel Oxenstiera lahjoitti 1640-luvun alulla seurakunnalle saarnastuolin. Nykyiset, toisella korvalla kuunneltavat urut, on toimitettu seurakunnalle 1969. 

Kiviaidan ympäröimän kirkkotarhan valkoiseksi kalkittu kivinen porttirakennus on vuodelta 1796. Sankarihauta-alue on toteutettu arkkitehti Erik Bryggmanin piirustusten mukaan 1953. Yksittäisistä hautamuistomerkeistä näyttävin on Felix Nylundin veistämä ja arkkitehti Kaj Palmqvistin suunnittelema Amos Andersonin hautakivi vuodelta 1961. Löytyy myös seurakunnan kirkkoherrana 1862–1893 toimineen Fredrik Gabriel Hedbergin hauta, joskin se puuttuu kuvista. Hedbergiä pidetään maamme evankelisen herätysliikkeen isänä. Opillisesti tiukkailmeinen evankelisuus on Varsinais-Suomessa vallitseva kirkollinen suuntaus. 

Loppukevennyksenä kerrottakoon, että Kemiön seurakunnan kirkkoherran virkaan 1700 astunut maisteri H. Florinus tuomittiin aviorikoksesta ja murhasta kuolemaan ja mestattiin vuonna 1706 Turussa Uudenmaan tulliportin ulkopuolella. Aviorikoksen toinen osapuoli, Kristiina Pratana, poltettiin seuraavana vuonna roviossa Kemiön kirkolla.

kesäpäivä angelniemellä

Kokkila on kylä Suomessa, entisen Angelniemen kunnan alueella, jossa ei ole taajamia. Poikkesin äsken siellä. 

Kylän lossirannalla taannoin ensimmäistä kertaa seistessäni ei mikään viitannut siihen, että olisin entisen itsenäisen kunnan hallinnollisessa keskuksessa, jota sillä erää edustivat kioski, baari, uusiokäytössä oleva juustovarasto sekä vene- ja uimaranta, kuten nytkin. Angelniemen kunnian päivinä Kokkilassa oli pankki, terveysasema, useita kauppoja, meijeri ja posti. Koulua ei sentään ole vielä lopettu ja bussi käy rannalla kääntymässä. Yhtään skuuttaajaa ei näkynyt. 

Alueen väkiluku oli 843 vuonna 1880. Nykyisin se on 374. Itsenäisenä kuntana ja seurakuntana Angelniemi oli vuosina 1916–1966, minkä jälkeen se liittyi takaisin emäpitäjäänsä Halikkoon, joka vuonna 2009 liitettiin Saloon. 

Angelniemi muodostuu osasta mannerta ja osasta Kemiönsaarta. Kokkilanselkä erottaa osat toisistaan. Angelniemen kirkko sijaitsee saaren puolella, mutta valtaosa väestöstä asuu mantereella. Kirkon siirtämisestä Kokkilaan keskusteltiin useasti 1800-luvulla, mutta kirkonkylä jäi syntymättä. 

Kirkko rakennettiin 1772–74 korkealle kalliolle meren äärelle, kuten kuvista näkee. Kirkossa pidetään kesäaikana palveluksia kaksi kertaa kuukaudessa ja talvikautena kirkollisina juhlapyhinä. 

Kuriositeettina mainittakoon, että Björn Wahlroosin omistukseensa hankkima Halikon Joensuun kartano käytti Angelniemen kappelin papinvaalissa nimitysoikeutta 1700-luvun lopulta 1870-luvulle. 

 * 

Ylimmässä kuvassa on Kokkilan lauttarantaa hallitseva arvorakennus. Vene ehkä ilmentää kokkilalaisten käsitystä huumorista. Sitä seuraavassa kuvassa on näkymä yleiseen venerantaan ja siitä edelleen kalannarraajiin. Kirkko ja kirkkoranta ovat Kemiönsaaresta. Rojulla estetisoidut kivirauniot ovat rajapyykkejä.

tanssivat

Veistoksen teki Viktor Jansson, Tove Janssonin isä.

ristin lukemat

Piipahdin katsomassa Merimaskun kirkon uutta maalipintaa. Vuodelta 1726 oleva kirkkorakennus on eräs maamme viidestä puisesta ristikirkosta ja sivuaa sikäli elämääni, että seiskarilainen isoäitini äiti haudattiin oheiseen kirkkomaahan elettyään elämänsä viimeiset ehtoot evakossa Merimaskussa. Seiskarilainen isoisäni isä kohtasi matkansa pään Kustavissa. Kummankin hauta on käytetty uudelleen. Luterilainen kirkkomme ei näköjään tosissaan usko Paavalin visioon hautojen avautumisesta ja ruumiiden ylösnousemisesta, vaan hoitelee asian itse, vaikka edellyttää sunnuntaisissa kirkonmenoissaan jäsentensä yhtyvän Paavalin ylösnousemusnäkemykseen. Tosin Paavalin julistuksesta on  melkoisesti aikaa ja hän uskoi Herran tulemisen ja nykyistä pienemmän porukan kuolleistaherättämisen tapahtuvan elinaikanaan.

Kuvan hautaristi on Merimaskun Kukolaisten Alistalon emännän Albertina Efraimintyttären sekä hänen kolmen lapsensa muistomerkki. Kaikki he menehtyivät suuren nälkävuoden, 1866, aikana. Perheen isän, Gustaf Anderssonin, ja kuusivuotiaan Albert Johanin vaiheista en tiedä. Viimeksi syntynyt lapsi, Ulrika Wilhelmina, eli vain viisi päivää. Äiti kuoli kaksi päivää myöhemmin 38-vuotiaana.

kolme amadeusta

Vain ylin kuva kaipaa selityksen. Wolfgang-kiven alla ei ole muusikko, vaan edesmennyt Åbo akademin kirkkohistorian professori.

ovet ja ikkunat

Ensimmäiset kolme kuvaa ovat Pyhän Katariinan kirkosta ja loput Maarian kirkosta, molemmat kirkot Turussa, jossa on myös kiitettävästi lehteviä hautausmaita pakopaikoiksi helteeltä ja skuuteilta. Alimmassa kuvassa on Väinö Aaltosen perhehauta. Vuonna 1966 kuollutta kuvanveistäjää ei haudattu Turkuun, vaan Maariaan. Turkulaisuus tuli häneen vasta seuraavana vuonna kuntaliitoksen myötä. Viheriöltä ovat saaneet sijansa myös muuan Maariassa 1934 kuollut kunnallisvirkamies ja hänen vaimonsa.

kasviaiheet

Tuorlan kartano, Piikkiö