Piipahdin katsomassa Merimaskun kirkon uutta maalipintaa. Vuodelta 1726 oleva kirkkorakennus on eräs maamme viidestä puisesta ristikirkosta ja sivuaa sikäli elämääni, että seiskarilainen isoäitini äiti haudattiin oheiseen kirkkomaahan elettyään elämänsä viimeiset ehtoot evakossa Merimaskussa. Seiskarilainen isoisäni isä kohtasi matkansa pään Kustavissa. Kummankin hauta on käytetty uudelleen. Luterilainen kirkkomme ei näköjään tosissaan usko Paavalin visioon hautojen avautumisesta ja ruumiiden ylösnousemisesta, vaan hoitelee asian itse, vaikka edellyttää sunnuntaisissa kirkonmenoissaan jäsentensä yhtyvän Paavalin ylösnousemusnäkemykseen. Tosin Paavalin julistuksesta on melkoisesti aikaa ja hän uskoi Herran tulemisen ja nykyistä pienemmän porukan kuolleistaherättämisen tapahtuvan elinaikanaan.
Kuvan hautaristi on Merimaskun Kukolaisten Alistalon emännän Albertina Efraimintyttären sekä hänen kolmen lapsensa muistomerkki. Kaikki he menehtyivät suuren nälkävuoden, 1866, aikana. Perheen isän, Gustaf Anderssonin, ja kuusivuotiaan Albert Johanin vaiheista en tiedä. Viimeksi syntynyt lapsi, Ulrika Wilhelmina, eli vain viisi päivää. Äiti kuoli kaksi päivää myöhemmin 38-vuotiaana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti