Oheisissa kuvissa olen 1926-28 rakennetun Pyhän Jaakobin kirkon hautausmaalla ja sen vierillä Paimiossa. Kirkkorakennus on järjestyksessään kolmas. Ensimmäinen lahosi ja toinen paloi. Nykyinen kirkko on arkkitehti Lars Sonckin piirtämä. Paloista säästynyt kellotapuli siirrettiin uuden kirkon vierelle.
Savipeltojen ympäröimä hautausmaa on hienoa hiekkaa, mikä on antanut aihetta päätellä, että kirkkomaan alue olisi toiminut aikoinaan laivojen painolastina olleiden hiekkasäkkien tyhjennyspaikkana. Tuolloin meri ulottui ylitse alimmassa kuvassa levittäytyvän viljelyaukean.
Hautuumaalla seisoo rapattu, keltaiseksi maalattu pyöreä mausoleumi, jonka ministerivaltiosihteeri Robert Henrik Rehbinder rakennutti 1824 isälleen Reinhold Johan Rehbinderille, jolla oli merkittävä asema varhaisten kirkkorakennusten historiassa.
Sukuhaudan rautaovessa on luodinreikä. Epäperäisen tarinan mukaan se olisi syntynyt muutaman paikkakuntalaisen murtautuessa ryöstämään Rehbinderin sormesta timanttikoristeista kultasormusta.
Pyhän Jaakobin kirkko ei ole Paimion seurakunnan omistuksessa; rakennuksesta huolehtii yksityinen seurakuntayhdistys.
(Blogikirjoituksessani elokuulta 2019 on sisäkuvia rakennuksesta.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti