Kymmenes lokakuuta on merkitty Aleksis Kiven liputuspäiväksi. Jotkut vielä tietävät, kuka oli hän, joka kirjoitti teoksen Seitsemän veljestä.
Kuulun siihen ikäluokkaan, joka jo kansakoulussa joutui tutustumaan sekä Aleksis Kivestä kirjoitettuun että hänen tunnetuimpaan teokseensa.
Kiven teoksessa on joskus poikkeuksellisen kiinnostuksen kohteeksi noussut Hiidenkivi, jolla veljekset joutuivat olemaan kolme päivää Viertolan kolmenkymmenenkolmen vihaisen härän (sonnin) piirittäminä, kunnes tuliluikuillaan päästivät ne päiviltä.
Vuonna 1939 veljeksistä tehdyssä elokuvassa sonnien virkaa tekivät lehmät. Yhdessä otoksessa huomasin utareiden heilahtavan.
Joidenkin mielestä hiidenkivikohtauksen kivellä täytyy väkisinkin olla esikuva, mutta varmaan tietoon ei ole päästy.
Hiidenkivi-artikkelissaan edesmennyt Joensuun yliopistossa vaikuttanut kirjallisuustieteilijä ja historioitsija Hannes Sihvo katsoi järjettömäksi, että muuan vanhan Hämeenlinnan tien varressa makaava laakea kivi on merkitty aidoksi nähtävyydeksi. Hänen näkemyksessään Jukolan poikien Hiidenkivi liittyy selvästi Raalan ja Palojoen kylien väliseen rajaan.
Hannes Sihvo sai 2003 Lauri Jäntin palkinnon Kivi-elämäkerrastaan Elävä kivi - Aleksis Kivi aikanansa (SKS).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti