pyhämaan kirkot

Kun Kustaa Vaasan porukka reformaation varjolla ryösteli katolisia kirkkoja, lähtivät Rauman luostarin fransiskaanimunkitkin pakosalle löytäen turvapaikan Pyhämaalta, joka tuohon aikaan Pahamaana tunnettiin. Tämän sanotaan tapahtuneet vuonna 1538. Kerrotaan munkkien kunnostaneen Pyhämaalla vanhaa temppeliä, mutta se ei voinut olla nykyinen ”ihmeitätekevä” uhrikirkko, joka melko varman tiedon mukaan on rakennettu vuosina 1647–52. On myös päätelty, että nykyisellä kirkolla olisi ollut edeltäjä, jonka Raumalta paenneet munkit olisivat rakentaneet. Rohkeimpien arvelujen mukaan Pyhämaalla olisi ollut kirkko jo ennen ensimmäistä ristiretkeä, joka on ajoitettu vuoteen 1154.

Pyhämaan vanha kirkko on kuuluisa maalauksistaan, jotka on vuonna 1667 tehnyt ruotsalais- tai saksalaissyntyinen kirkkomaalari Christian Hendhersson (Henrikinpoika) Wilbrandt. Läpeensä täyteenmaalatuista seinistä löytyy kuvitusta jouluevankeliumista helluntaiepistolaan. Myös kirkon katto on tiheästi kirjailtu. Kertovien kuvien esikuvana on käytetty Hans Brosamerin (1495-1554) kuvitusta 1500-luvun rukouskirjasta. Brosamer oli saksalainen kuvataiteilija.

Kirkossa ei ole mikään paikka ”vatupassissa”. Esimerkiksi kuoriaidakkeen ja kuorissa olevan ikkunan vinous eivät ole kamerasta johtuvia optisia vääristymiä.

Kirkon kylkiäisenä ollut sakasti on purettu, samoin sisäänkäynnin yhteydessä ollut eteinen.

Ainoa tieto kellotapulista löytyy kuoriaitaan kiinnitetystä 1700-luvulta olevasta maalauksesta (sikäli kuin on kyse samasta kirkosta - taiteilijan ilmaisuvapauksin).

Kirkon penkit ovat vuodelta 1753 ja saarnatuoli 1640-luvulta (väritys 1850-luvulta). Tiimalasi on tullut lahjoituksena 1689. Samalta ajalta on viereinen uhriarkku. Ikkunan edessä oleva krusifiksi on 1500-luvun alkupuolelta.

Kirkko rapistui 1700-luvulla siinä määrin, että uuden kirkon rakentaminen tuli ajankohtaiseksi. Sen  valmistuttua 1804 jäi uhrikirkko varastoksi ja ruumishuoneeksi, kunnes se vuosien 1934–35 restauroinnissa koki uuden tulemisen.

*

Pyhämaan uuden kirkon sanotaan edustavan ruotsalaista virastoarkkitehtuuria. Siltä se näyttääkin. Olen mielessäni luonnehtinut rakennuksen ulkoista olemusta päätytornilliseksi kivinavetaksi. Nykyinen, vuonna 1906 uudistettu torni imitoi mahtipontisuudessaan Uudenkaupungin uuden kirkon tornia ja on täysin epäsuhdassa alustansa kanssa.

Kirkkosali on valoisa ja sisäsiisti.

Kristuksen kirkastumista kuvaavan alttaritaulun on maalannut Uudessakaupungissä syntynyt Arvid Liljelund (1844-1899)1883.

Sivuseinällä on entinen tuntemattoman tekijän 1823 maalaama kaksiosainen alttaritaulu, jonka alaosassa on ehtoollinen ja yläosasassa  ristiinnaulitseminen. Samalta vuodelta ovat olleet mahdollisesti saman tekijän kuoriparvekkeen rintamukseen maalatut apostolien kuvat, jotka joku pyhämaalainen maalari on korvannut omillaan.

Penkit ja tuolit ovat 1930-luvulta.

Kirkkoon saatiin sähkölämmitys 1987. Käyttökelpoisina säilyneet kaminat ovat 1800-luvun lopulta.

Urut on vuodelta 1877.

Kirkonkellot ovat vuosilta 1782 ja 1810.

Hautausmaalla oleva hautamuistomerkki on ilmiselvä plagiaatti Wäinö Aaltosen Turun Maariankirkon pihassa olevasta sukuhaudan muistomerkistä, erona hahmon edessä oleva keko, joka mahdollisesti muistuttaa vainajan nimestä: Soranen.

Wäinö Aaltonen kuoli 1966. Hän teki hautamuistomerkin sukuhautaansa varten viisi vuotta varhemmin. Sorasen kuolinvuodeksi on merkitty1985. Signeerausta en tästä teoksesta löytänyt.

*

Alinna olevista kuvista näkee uuden kirkon alkuperäisen tornin ja uhrikirkon riisutun  kirkkosalin. Käyttökelpoinen irtain  saarnastuolia ja penkkejä myöten siirrettiin uhrikirkosta uuteen kirkkorakennukseen, mistä ne on palautettu entisille paikoilleen. (Kuvat omistaa Uudenkaupungin museo.)