Turun keskushautausmallakin on taiteilijakukkulansa, jossa ovat ainakin kuvanveistäjä Jussi Mäntysen ja kirjailija Jarkko Laineen kalmot, se mikä niistä tuhkauksen jälkeen on jäljelle jäänyt. Etäämpänä, Kaivokujan varrella, on maahan sovitettuna Veikko Antero Koskenniemen tuhkauurna.
Hautausmaan luterilaisen vanhan osan laidalla on työväenliikkeen isäksi sanotun N. R. av Ursinin muistokivi ja sen edessä reilusti tilaa turkulaisen sosiaalidemokraattisen työväen kokoontumiselle, mikäli häntä enää kollektiivisesti muistetaan.
Erik Bryggmanin Ylösnousemuskappeli on aina käynnin arvoinen, mutta harvemmin muistetaan Jussi Vikaista ja Ennu Okaa, joilla hiekkakivireliefien ja muiden kuvanveistotöiden tekijöinä on ollut merkittävä osa kappelin visuaalisen ilmeen luomisessa. Kappelin alttarilla on aina orkidea, mikäli hautajaisvieraat eivät muuta halua.
Olen joskus miettinyt, voisiko kellotapulin ympärillä korkeaksi kasvavaneen puuston hienovaraisella harventamisella päästää tapulin paremmin esille.
Retken varsinainen luontokokemus oli sepelkyyhkyn kohtaminen. Hautausmaan elävänä asukkina se ei tuntunut olevan moinaskaan, vaikka pysähdyin sen viereen kameraani räpsyttämään. Muutenkin lajista on jo kehittynyt urbaaniympäristön eläjä.
Viimeisessä kuvassa männyn toinen haara on jo ehtoopuolella ja toukkien ja tikkojen mielenkiinnon kohteena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti