kustavin kirkko

”Suvinen, sunnuntainen ehtoopuoli. Hiljainen saaristokirkko hautausmaan keskellä. Kirkon musta paanukatto kohoo korkeana ja vakavana lehviköissään, läntisen auringon välke leikkii sen punaisella seinämällä kirkastaen valkeat ikkunanpielet. Sanomaton rauha ilmassa ja ylt’ympärillä. Ainoana äänenä vain haapojen lepatus sammaltuneen kiviaidan vierillä.”

Tällä Kustavin kirkon kuvauksella aloittaa Volter Kilpi kirjansa Alastalon salissa, jonka ainakin Hannu Taanilan ja Juha Hurmeen uskon lukeneen. Minullakin teos on. Vuotuinen Volter Kilpi -kirjallisuusviikko on juuri meneillään.

Kustavin lounaissuomalainen pitkäkirkko valmistui 1783. Sitä edeltäneet seurakunnan kaksi kappelia purettiin ja niistä jäänyt rakennusmateriaali ja muu tarpeisto käytettiin uuden kirkon hyväksi.

Nykyinen kirkko rakennettiin Kivimaalle 1783 ja sen rakentamisessa käytettiin hyväksi Kunnaraisten vanhan kappelikirkon hirsirunkoa. Rakennus sai vihkimyksessään nimen Gustaf kunnianosoituksena Ruotsin kuninkaalle, joka oli antanut luvan rakentaa kirkon Kivimaan kylälle.

Kirkon alttaritauluna on monista kirkoista tuttu maalaus, jonka alaosassa on  ehtoollisen asettaminen ja yläpuolella ristiinnaulitseminen. Aina ei tekijää tiedetä, mutta tämän on maalannut turkulainen taidemaalari Jonas Bergman 1744. Alttarin puinen krusifiksi on valmistettu 1350-luvulla.

Seinällä oleva krusifiksi edustaa tyylillisesti myöhäiskeskiaikaa ja siinä on vuosiluku 1706. Sen yläosaan on maalattu latinankielinen lause, suomeksi "Ristiinnaulitun muisto  ristiinnaulitkoon meissä kaiken synnin."

Pyhää Olavia kuvaava puuveistos on 1300-luvun alulta.

Seinällä viimeistä ehtoollista kuvaava maalaus on tullut Seiskarista siirtoväen mukana. Taulun alareunassa on teksti: "Mutta coetelcan ihminen itsiänsä, ja niin syökön tästä leivästä ja juokon Tästä Calkista. Niin usein kuin te syötte tästä leivästä ja juotte tästä kalkista, pitää teidän Herran kuoleman julistaman siihenasti kuin Hän tule."

Saarnatuoli on 1640-luvulta ja siinä oleva tiimalasi 1700-luvulta. Saarnatuolin kaikukatoksen päällä olevissa pystylevyissä on aatelissukujen vaakunoita. Sen alaosaa kiertää teksti: "Nah.1. Katso suloisten saarnaitten jalat ovat wuorilla, niiden jotka rauhaa julistavat."

Votiivilaiva Concordian takapeileissä lukee 1753, Constantia on peräisin 1800-luvulta, vanhin on Religio, vuodelta 1759.

Nykyiset urut ovat Raision kirkosta vuodelta 1969. Vanhojen urkujen fasadi vuodelta 1898 on  sijoitettu ehostettuna naisten parvelle. Kirkossa ei siis ole kaksia urkuja.

Kellotapuli on siirretty nykyiselle paikalleen 1793 ja siinä on kolme kelloa: isokello, keskivälinen ja vähäkello.

Viimeisessä kuvassa on isoisäni isä Seiskarissa sijainneen kotitalonsa portailla vaimonsa kanssa vuonna 1939, muutamaa kuukautta ennen saaren tyhjentämistä ja väen siirtämistä Turun saaristoon, hänen tapauksessaan Kustaviin. Hän kuoli korkeassa iässä vieraalla maalla 1944. Suku ehti asua Suomenlahden saaressa 300 vuotta.

pyhämaan kirkot

Kun Kustaa Vaasan porukka reformaation varjolla ryösteli katolisia kirkkoja, lähtivät Rauman luostarin fransiskaanimunkitkin pakosalle löytäen turvapaikan Pyhämaalta, joka tuohon aikaan Pahamaana tunnettiin. Tämän sanotaan tapahtuneet vuonna 1538. Kerrotaan munkkien kunnostaneen Pyhämaalla vanhaa temppeliä, mutta se ei voinut olla nykyinen ”ihmeitätekevä” uhrikirkko, joka melko varman tiedon mukaan on rakennettu vuosina 1647–52. On myös päätelty, että nykyisellä kirkolla olisi ollut edeltäjä, jonka Raumalta paenneet munkit olisivat rakentaneet. Rohkeimpien arvelujen mukaan Pyhämaalla olisi ollut kirkko jo ennen ensimmäistä ristiretkeä, joka on ajoitettu vuoteen 1154.

Pyhämaan vanha kirkko on kuuluisa maalauksistaan, jotka on vuonna 1667 tehnyt ruotsalais- tai saksalaissyntyinen kirkkomaalari Christian Hendhersson (Henrikinpoika) Wilbrandt. Läpeensä täyteenmaalatuista seinistä löytyy kuvitusta jouluevankeliumista helluntaiepistolaan. Myös kirkon katto on tiheästi kirjailtu. Kertovien kuvien esikuvana on käytetty Hans Brosamerin (1495-1554) kuvitusta 1500-luvun rukouskirjasta. Brosamer oli saksalainen kuvataiteilija.

Kirkossa ei ole mikään paikka ”vatupassissa”. Esimerkiksi kuoriaidakkeen ja kuorissa olevan ikkunan vinous eivät ole kamerasta johtuvia optisia vääristymiä.

Kirkon kylkiäisenä ollut sakasti on purettu, samoin sisäänkäynnin yhteydessä ollut eteinen.

Ainoa tieto kellotapulista löytyy kuoriaitaan kiinnitetystä 1700-luvulta olevasta maalauksesta (sikäli kuin on kyse samasta kirkosta - taiteilijan ilmaisuvapauksin).

Kirkon penkit ovat vuodelta 1753 ja saarnatuoli 1640-luvulta (väritys 1850-luvulta). Tiimalasi on tullut lahjoituksena 1689. Samalta ajalta on viereinen uhriarkku. Ikkunan edessä oleva krusifiksi on 1500-luvun alkupuolelta.

Kirkko rapistui 1700-luvulla siinä määrin, että uuden kirkon rakentaminen tuli ajankohtaiseksi. Sen  valmistuttua 1804 jäi uhrikirkko varastoksi ja ruumishuoneeksi, kunnes se vuosien 1934–35 restauroinnissa koki uuden tulemisen.

*

Pyhämaan uuden kirkon sanotaan edustavan ruotsalaista virastoarkkitehtuuria. Siltä se näyttääkin. Olen mielessäni luonnehtinut rakennuksen ulkoista olemusta päätytornilliseksi kivinavetaksi. Nykyinen, vuonna 1906 uudistettu torni imitoi mahtipontisuudessaan Uudenkaupungin uuden kirkon tornia ja on täysin epäsuhdassa alustansa kanssa.

Kirkkosali on valoisa ja sisäsiisti.

Kristuksen kirkastumista kuvaavan alttaritaulun on maalannut Uudessakaupungissä syntynyt Arvid Liljelund (1844-1899)1883.

Sivuseinällä on entinen tuntemattoman tekijän 1823 maalaama kaksiosainen alttaritaulu, jonka alaosassa on ehtoollinen ja yläosasassa  ristiinnaulitseminen. Samalta vuodelta ovat olleet mahdollisesti saman tekijän kuoriparvekkeen rintamukseen maalatut apostolien kuvat, jotka joku pyhämaalainen maalari on korvannut omillaan.

Penkit ja tuolit ovat 1930-luvulta.

Kirkkoon saatiin sähkölämmitys 1987. Käyttökelpoisina säilyneet kaminat ovat 1800-luvun lopulta.

Urut on vuodelta 1877.

Kirkonkellot ovat vuosilta 1782 ja 1810.

Hautausmaalla oleva hautamuistomerkki on ilmiselvä plagiaatti Wäinö Aaltosen Turun Maariankirkon pihassa olevasta sukuhaudan muistomerkistä, erona hahmon edessä oleva keko, joka mahdollisesti muistuttaa vainajan nimestä: Soranen.

Wäinö Aaltonen kuoli 1966. Hän teki hautamuistomerkin sukuhautaansa varten viisi vuotta varhemmin. Sorasen kuolinvuodeksi on merkitty1985. Signeerausta en tästä teoksesta löytänyt.

*

Alinna olevista kuvista näkee uuden kirkon alkuperäisen tornin ja uhrikirkon riisutun  kirkkosalin. Käyttökelpoinen irtain  saarnastuolia ja penkkejä myöten siirrettiin uhrikirkosta uuteen kirkkorakennukseen, mistä ne on palautettu entisille paikoilleen. (Kuvat omistaa Uudenkaupungin museo.)

jasmiini tuoksuu

soukaisten kyläkirkko laitilassa

Laitilassa pysyäksemme on vielä poikettava Soukaisten kylän Pyhän Perttelin kirkossa. Se ei ole seurakunnan, vaan kyläyhdistyksen hallinnassa. Sen rakennusajasta näyttää olevan epäselvyyttä aikahaitarin liikkuessa 1700-luvulta 1800-luvun lopulle. Vaikuttaa siltä, että uudemman ja vanhemman kirkon tiedot menevät ristikkäin, joten jätän asian silleen.

Vuonna 1965 kyläkirkko maalattiin punaiseksi. Vuonna 1969 rakennuksen välikatto uusittiin, pääkirkosta saatiin uudet penkit ja kattopäreet korvattiin paanuilla.

Jumalanpalveluksia ja muita toimituksia ja tapahtumia on kirkossa harvakseltaan. Lisäksi se toimii rukoilevaisten seuratupana.

Sinänsä sympaattisen pikkukirkon sisustuksessa aiheuttaa epäsuhtaa Laitilan pääkirkosta tuodut suuret penkit, mutta se on sivuseikka.

Kirkon pientä "vellikelloa" soitetaan jumalanpalveluksen alkamisen merkiksi, kirkollisten pyhien aattopäivinä ja lauantaisin pyhän alkamisen merkiksi. Lisäksi soitetaan sanomakelloja (kuolinkelloja) Soukaisten ja Vahantaan kyläläisille. Ennen kellon asentamista kajautettiin merkkisoitot torvella.

Kirkko osoittautui "tiekirkoksi", sillä oven vieressä naulassa roikkui kirkon avain.

Alinna Perttelin kirkko varhemmilla päivillään. Silloisen arvostuksen mitta näkyy aidan kunnossa.(Frans Karrakoski, Uudenkaupungin museo.)

laitilan pääkirkko

Laitilan pitäjän nimi oli vielä 1400-luvun alulla Untamala, koska paikkakunnan ensimmäinen kirkko sijaitsi Untamalan kylässä. Laitilasta tuli Laitila, kun pitäjän pääkirkko, Pyhälle Mikaelille pyhitetty harmaakivikirkko, rakennettiin 1480-luvulla Laitilan kylään. Kirkon 500-vuotisjuhlia vietettiin hieman ennenaikaisesti vuonna 1968, koska kirkon rakennusajaksi oli varhaisten tutkimusten perusteella otettu vuosi 1468. Kirkon päärakennuttaja oli Laitilan Isokartanon isäntä, laamanni Hartikka Garp, joka kuoli 18 vuotta kirkon valmistumisen jälkeen.

Kirkon holvit ja osin seinät on koristeltu maalauksilla, jotka valmistuivat 1483. Maalaukset teki tässäkin kirkossa maamme tuolloin kuuluisin kirkkomaalariporukka, jota on kutsuttu Taivassalon ryhmäksi ja Pietari Henrikinpojan sekä Kalannin koulukunnaksi.  

Reformaatiolla oli osuutensa, joskaan ei välitöntä, keskiaikaisten kirkkojen koristelun ja maalausten peittämisessä. Laitilassa maalaukset peitettiin 1864 ja paljastettiin uudelleen kirkon entisöinnin yhteydessä 1924–27. Koska maalaukset rajoittuvat paljolti holvistoon, on mahdollista, että poikkeuksellisen kuhmuraiset seinät ovat olleet hankalia täyttää laajoilla kertovilla teoksilla.

Keskiholvissa, ensimmäisen krusifiksikuvan vieressä, on kuvattuna Pyhä Margareta pitämässä keihästä jalopeuran suussa. Toisen krusifiksikuvan oikealla puolella näkyy Matteuksen enkeli ja Johanneksen kotka.

Kuvista löytyy myös Pyhä Kertrud pienoiskirkkonsa kera ja sen yläpuolelta parrakkaan miehen kasvot, jonka ajatellaan olevan kirkkomaalarin signeeraus kuvilleen, koska kasvojen lähellä on P-kirjain (Petrus, Pietari).

Kirkossa on säilynyt kaksi puuveistosta. Toinen on kotimaista tekoa oleva kuoripalkin yllä riippuva triumfikrusifiksi 1400-luvun alulta, toinen saksalaista tekoa oleva madonnaveistos, niin ikään 1400-luvun tienoilta. Madonna on tyylikäs, mutta lapsi on tässäkin kuin pienoisaikuinen.

Saarnatuoli on tyylinsä perusteella 1600-luvun puoliväliltä. 

Kirkon alttari ja penkit on uusittu. Puulattia on korvattu ikävillä punatiilisillä laitoslaatoilla.

Nykyiset urut on vuodelta 1975.

Pohjoislaivan ensimmäisen holvin pohjoisseinässä on Laitilan kirkkoherra Johan Montinusta esittävä muotokuva. Kuvassa olevassa tekstissä kerrotaan hänen syntyneen 1680 ja kuvan maalatun 1733 hänen ollessaan 53-vuotias..

kalannin pyhän olavin pyhäkkö

Kalannin pitäjä tai kihlakunta mainitaan ensimmäisen kerran asiakirjoissa 1632. Pyhälle Olaville omistettu harmaakivikirkko rakennettiin ilmeisesti vuosien 1430–1450 välillä, joskin täällä oli puukirkko ja kivisakaristo jo 1300-luvulla.

Vuosina 1470–1471 kirkko koristeltiin maalauksilla kirkkomaalari Pietari Henrikinpojan toimesta. On hienoista kiistaa siitä, onko kirkkomaalausten edelläkävijä Taivassalon vai Kalannin kirkko, mutta Kalannin koulukunnasta puhutaan ja sen maalaukset on Petrus Henriksson signeerannut.

Kalannin kirkko on arkkitehtonisesti Taivassalon kirkon hivenen pienempi kopio. Kalannin koulukunnan tyylillä koristeltuja kirkkoja ovat edellä mainittujen lisäksi ainakin Laitilan, Paraisten ja Perniön harmaakivikirkot.

Kirkon esilläolevasta esineistöstä triumfikrusifiksi on veistetty Suomessa 1500-luvun alulla. Renessanssityylinen saarnastuoli on seuraavalta vuosisadalta. Syrjään siirretty alttaritaulu, ”Kristuksen kirkastuminen”, on Arvid Liljelundin 1892 maalaama. Suomen merkittävimpänä pidetty keskiaikainen alttarikaappi on kansallismuseossa.

En ole kuvannut erityisesti kirkkomaalauksia, vaan yleisvaikutelmaa, sitä miltä kirkossa näyttää, mutta päätin kuitenkin sanoa jotain maalauksista, jotka ovat jotenkin löydettävissä. Jotain jää uupumaan, sillä osan kuvista voi nähdä vain urkuparvelta. Osa kuvista on tuhoutunut kirkon korjauksissa ja uudistuksissa. Maalaukset on restauroitu 1965–68.

Vaikka kuvien anti blogissa ei ole hääppöinen, antavat ne kuitenkin viitteitä siitä, mitä kirkosta voi löytää, jos keskiaikainen kirkkomaalaus alkaa kiinnostaa. Kirkkomaalaukset ovat yleensä lahjoituksia. Niillä kuvat kustannettiin. Aivan pyyteetöntä ei lahjoittaminen ollut, sillä kuvaan saatettiin liittää lahjoittajan nimi ja vaakuna ja häntä kuvaava polvistunut hahmo, ja ehkä siinä taivaspaikkaakin varmisteltiin.

Kuvassa 5 on Jeesus ristillä. Hänen vasemmalla puolellaan on Maria ja oikealla sotilaita. Lisäksi näkyy osa maalauksesta, jossa kaksi itämaan tietäjää tuo lahjoja Jeesukselle.

Kuvassa 6 nähdään Jeesus-lapsi äitinsä kanssa. Kuvaan kuuluu myös isä Josef, vaikka ei tullut näkösälle. Sen alapuolella lienee kirkon nimikkopyhimyksen, Pyhän Olavin, retki Suomeen, mutta kyseessä saattaa olla myös Pyhän Erikin ristiretki. Siihen liittyen oikealla olevan olion on päätelty edustavan pahuutta, joka väistyi kristinuskon tieltä.

Kuvissa 8 ja 9 krusifiksin oikealla puolella vihkiristin vieressä on Pyhä Helena risteineen. Lisäksi nähdään Jeesus-lapsi äitinsä kanssa isoäitinsä Marian sylissä. Ikkunan sisäpielessä, tosin huonosti näkyen, on Pietari.

Kuvassa 9 krusifiksin vasemmalla puolella kruunupäinen Pyhä Margareta seisoo lohikäärmeen päällä.

Kuvassa 12 on kattoholvissa kirkkoisät Ambrosius ja Hieronymous sekä leijona symboloimassa Markusta ja Kotka Luukasta.

Kuva 13 on osa sakastissa olevasta kuvasta, johon kuuluu neljä kirkkoisää ja symbolikuvat evankelistoista.

Kuvassa 15 on holvikaaren pylvään yläpäässä kärpännahkaviittaan sonnustautunut Pyhä Barbara muina tunnusmerkkeinään kolmiosainen torni ja miekka. Samassa kuvassa nähdään myös Neitsyt Maria ja kärsivä vapahtaja ihmiskunnan esirukoilijoina. Marian vaipan alla on turvaan paenneita ihmisiä. Ylhäällä on itse jumala. Edelleen nähdään Pyhän Erasmuksen kiduttaminen ja pikkupaholaisen häiritsemä arkkienkeli Mikael sielujen punnitsijana. Ikkunanpielessä on Jakob Vanhempi pyhiinvaeltajan puvussa. Ikkunan oikealla puolella on osa Pyhän Laurentiuksen kuolemaa esittävästä kuvasta, jossa on keisari Decius kahden palvelijan välissä ja näiden yläpuolella kaksi enkeliä noutamassa valkealla vaatteella marttyyrin sielua taivaaseen.

Edelleen kuvassa 15, vihkiristin alla, on seinälle nostettu hautakivi, jota kiertää latinankielinen lause, suomennettuna: "Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto." Varsinainen hautakivi kertoo (latinasta suomennettuna): "Tämän kiven alle on haudattu Jonas Matthiae Raumannus, hänen puolisonsa Elisabet ja heidän perillisensä."

Raumalla syntynyt Matthiae Raumannus (1608-1683) oli Kalannin kappalainen, runoilija ja suomalaisen kirjallisuuden toimittaja, joka toimi raamatukäännöskomitean sihteerinä. Hautakivessä mainittu puoliso kuoli lapsivuoteeseen.

(Sama seinämaalaus voi löytyä muualtakin kuin juuri sille numeroidusta kohdasta.)