Osanottajien nuoruuden vuoksi lasten ristiretkeksikin luonnehdittu Aunuksen ”vapauttaminen” epäonnistui monesta syystä, joista eräs oli karjalaisten yhteistyöhaluttomuus.
Suur-Suomen tekijöitä innosti C. G. Mannerheimin kuuluisa miekkavalapuhe, jossa hän ilmoitti, ettei pane miekkaansa tuppeen, ennen kuin Viena ja Aunus on vapautettu Vladimir Leninin sotilaista.
Muistelmissaan Viimeistä piirtoa myöten lapuanliikkeen keulakuvaksi kohotettu Vihtori Kosola kirjoitti: ”Monen äidin silmänurkkaan pusertui kyynelkin pojan matkaanlähtiessä, mutta se kuivui pian ajateltaessa, miten Jumala soi kansallemme tilaisuuden miehentöihin. Äitien siunaukset muassaan ja Uusi Testamentti selkärepussa pojat painuivat kohti itää.”
Joukossa oli runoilija Uuno Kailaskin.
Retkuetta komensivat jääkärieversti Aarne Sihvo, jääkärieverstiluutnantti Ero Gadolin, jääkärimajuri Gunnar von Hertzen, jääkärimajuri Paavo Talvela ja jääkärikapteeni Ragnar Nordström.
Erikseen tekee mieleni mainita lempääläissyntyinen runoileva lestadiolaispappi Väinö Havas, joka oli vapaaehtoisena viidessä sodassa: Suomen sisällissodassa, heimosodissa Virossa Pohjan Pojissa ja Aunuksessa, talvisodassa ja jatkosodassa, jossa kaatui. Hän ei ollut sodissa pappina, vaan sotilaana, jatkosodassa kapteenina, vapaaehtoisesti sotivana kansanedustajana. Hänellä oli kymmenen lasta. Tyttäret saivat nimekseen Viena, Aunus, Inkeri ja Eesti.
Havasta ei haudattu Lempäälässä sijaitsevaan sukuhautaan, vaan Kivijärvelle, jonka kirkkoherrana hän ennen sotaanlähtöään oli toiminut. Eräällä pyörämatkallani kävin hänen haudallaan historiallisen kuriositeetin vuoksi. Samalle pyörämatkalle osui myös Lapuan tuomiokirkko, mutta Vihtori Kosolan haudalla en vieraillut. Suntio vakuutti kirkon pihalla sojottavien tykkien osoittavan suoraan itään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti