khronoksen talo

Paattisissa sijaitseva entisen Päivölän tilan asuinrakennus 1700-luvulta olevan tien varressa on nyt Khronoksen talo, taiteilijaryhmä IC-98 ja Lönnströmin taidemuseon vuonna 2016 käynnistämä taidehanke. Khronos oli kreikkalaisessa mytologiassa ajan henkilöitymä. ”Talo on jumalan asuinsija, ihmisiltä kielletty alue, jota hallitsee puhdas aika.” Kysymys puhtaan ajan todellisuudesta on tässä yhteydessä toissijainen. Kyseessä siis on, ainakin ideatasolla, taideteos.

Hankkeen alkuperäiseksi tavoitteeksi taiteilijat, Visa Suonpää (s. 1968) ja Patrik Söderlund (s. 1974), ovat kertoneet ajan kulun museoimisen. Siinä luonto aikaa myöten ottaa takaisin sen, mitä ihminen on rakentanut. Puhutaan myös moniulotteisesta taide- ja tiedeprojektista, joka koostuu ihmisen rappeutuvasta kulttuuriperinnöstä ja kuolevasta, mutta uudelleen kasvavasta luonnosta. Tontti, asuintalo ja muut rakennukset on inventoitu tarkkaan maaperän laadusta rakennusten katonharjaan asti.

Khronoksen talo on rakennettu 1942 ja sitä on pidetty kesäasuntona vielä 2000-luvun alulla. Rakennuksen sisälle on jätetty asuinaikaista esineistöä. Talo on pystyrimoitettu hirsirakennus, jonka alimmat hirret muurahaiset ovat syöneet ontoiksi. Lattia on pahoin painunut ja nurkkakivi haljennut. Vintin ikkuna on jätetty auki, jotta sadevesi voi parammin tehdä tehtävänsä. Puiden lomasta pilkottavan saunan katto on jo "aasinselällä". Alimmassa kuvassa on huvimaja ja sen takana varastorakennus, josta löytyy myös ulkokäymälä ja 1970-luvun auto, jollei ole viety pois. Maakellarikin tontilla on, samoin kaivo. Noin kahdentuhannen neliömetrin tontti on ympäröity tukevalla verkkoaidalla torppaamaan ihmisten pääsyn alueelle. Samalla se valitettavasti torjuu myös kissaa suuremmat nelijalkaiset.

tornien taisto

Yläne

illan viimesäteet

Vaahterat ovat varistaneet kukkansa.

suljettu toistaiseksi

Turun Luostarinmäki on ainoa vuoden 1827 Turun palossa säilynyt puutaloalue. Turku on palanut historiansa aikana ainakin 31 kertaa, mutta tämä kerta oli pahin. Viimeksi kaupungin rakennuksia on tuhonnut Turun taudiksi nimetty epideeminen hävittämisvimma, johon ei ole vielä kehitetty rokotetta, kuten ei coronaankaan.

kiertotalous

paimion kirkko

Selvittäessäni Paimion Pyhän Mikaelin kirkon historiaa kiinnostuin enemän ihmisistä kuin kirkkorakennuksesta. Pääsisäänkäynnin yläpuolelle kiinnitetyssä laatassa kerrotaan, että kirkko on rakennettu Henrik Florinuksen virkakautena ja hänen toimestaan vuosina 1681-1689. Henrik Florinus, viralliselta nimeltään Henricus Florinus, oli paitsi pappi myös valtiopäivämies ja kääntäjä, joka julkaisi vuonna 1702 ensimmäisen suomalaisen sananlaskukokoelman nimellä "Wanhain suomalaisten tawaliset ja suloiset sananlascut". Lisäksi Florinus tarkasti Raamatun kielen ja laati arvostetun latinalais-ruotsalais-suomalaisen sanakirjan. Hänen mainettaan himmentää sekaantuminen opiskeluaikana tappeluun, jossa eräs siihen osallistuneista kuoli. Päästyään 1671 kirkkoherraksi lapsuudenseudulleen Paimioon ja ryhtyi tarmokkaasti hoitamaan seurakuntaansa ja käytti myös omia varojaan uuden kivikirkon rakentamiseen. Florinus katkeroitui menetettyään virkansa vuonna 1689 Paimion seurakunnan siirryttyä Turun akatemian alaisuuteen. Hän sai Kemiöstä kirkkoherran viran ja riitaisan henkilön maineen. Vuonna 1669 hän onnistui saamaan takaisin entisen työpaikkansa ja järjesti pojalleen Henricus Florinus juniorille kirkkoherran pestin Kemiöön.

Jos isä Henrik Florinus oli saanut mainetta tappelijana, syyllistyi Florinus junior aviorikokseen ja murhaan. Hän otti rakastajattarekseen Halikon kihlakunnan kruununvoudin Joachim Gardelingin vaimon, Kemiön aiemman kirkkoherran tyttären Kristina Johansdotter Pratanan, ja murhautti myrkyttämällä oman lapsivuoteessa olevan vaimonsa sekä kahdella pappilan palveluskuntaan kuuluneella miehellä rakastajattarensa aviomiehen. Turun hovioikeus tuomitsi hänet  2.5.1706 ruhjomalla mestattavaksi (teilattavaksi) ja hänet teloitettiin Turussa Uudenmaan tulliportin ulkopuolella 28.5. samana vuonna. Myös Kristina Pratana tuomittiin samoista rikoksista kuolemaan ja mestattiin Kemiön kirkolla seuraavana vuonna. Isä Henrik Florinus kuoli 1705, joten hän ei ollut enää todistamassa poikansa saamaa tuomiota.

Paimion kirkon seinässä on Juhana Vegelius vanhemman muistolaatta. Hän toimi seurakunnan kappalaisena 1693–1697 ja oli ensimmäisiä pietismiä kannattavia kirkonmiehiä maassamme. Hengellisen katsomuksensa takia hänet erotettiin vuodeksi Pudasjärven kirkkoherran virasta. Isonvihan aikana hän oli kahdeksan ja puoli vuotta venäläisiä paossa Torniossa.

Kolmannessa Paimion kirkon seinään kiinnitetyssä muistolaatassa kerrotaan, että tässä kirkossa saarnasi Fredrik Gabr. Hedberg vuosina 1838–1840.

Hedbergin katsotaan perustaneen Evankelisen herätysliikkeen. Sakramenttiuskonnollisuudeksi luonnehtimani opillisesti tiukka evankelinen suuntaus levisi alkuun voimakkaasti Pöytyän ja Turun seudulla ja laajeni 1860-luvulla Helsingin seudulle. Opilliseen tiukkuuteen kuuluu mm. naispappeuden torjuminen. Liikkeen keskusjärjestö, Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (SLEY), perustettiin 1873. Nykyisin evankelinen liike toimii vahvimmin Lounais-Suomessa sekä Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla.

Hedbergin uskonopillinen näkemys, jota herännäisyys ei hyväksynyt, on esitetty hänen Pöytyällä 1842 kirjoittamassaan kirjassa ”Uskonoppi autuuteen apostoli Paavalin efesolaiskirjeen mukaan jonka ensimmäisen luvun yksinkertaisesti esitti varapastori ja filosofian maisteri Fredrik Gabriel Hedberg”. Teos löytyy kirjahyllystäni ainakin osittain luettuna. Heränneet eivät hyväksyneet kirjassa esitettyä käsitystä pelastusvarmuuteen luottamisesta. Pelastusvarmuus ei edelleenkään kuulu körttiherännäisyyden teologiseen termistöön.

*

Keskiaikaiseen tapaan rakennettu Paimion harmaakivikirkko otettiin käyttöön jouluaattona 1689. Hylätystä Räpälän kirkosta tuotiin uuteen kirkkoon punaruskeasta Öölannin kalkkikivestä tehty kasteallas, Pyhän Jaakobin alttarikaappi ja kirkonkello. Aika lienee häivyttänyt kaapin ovesta Pietarin, koska vain Paavali on jäljellä.

Puisen triumfikrusifiksin iästä on vain arvelut, että se olisi 1400-luvulta tai 1700-luvun alulta.

Kirkon maalauksista suurin osa on turkulaisen kirkkomaalarin, Jonas Bergmanin, luomuksia 1750-luvulta. Urkulehterin kaiteessa on 20 kuvaa: Timoteus, Matias, Judas, Jakobi, Bartholomeus, Tuomas, Jacobus, Pietari, Marcus, Mateus, Jeesus, Johannes Kastaja, Lukas, Johannes, Andreas, Filippus, Jacobus, Simon Zelotes, Paavali, Stefanus ja Barnabas. Jokaisessa kuvassa on kerrottu henkilön kuolintapa. Saarnatuolin sivupeileissä ovat Jeesus, Pietari, Jaakob ja Paavali.

Alttarikehyksen on suunnitellut arkkitehti Samuel Berner 1755. Alttaritaulun alimman osan, Pyhä ehtoollinen, on maalannut Jonas Bergman. Keskimmäisenä kuvana oli alun perin Johan Geitelin Ristiinnaulittu (1755), joka nyt on kuorin sivuseinällä ja sitä korvaamassa hovimaalari R.W. Ekmanin maalaus Ylösnousemus (1865). Ylin taulu saattaa olla Jonas Bergmanin käsialaa.

Ensimmäiset urut rakensi 1878 J. A. Zachariassen Uudestakaupungista. Ne luovutettiin 1952 Tuupovaaran kirkkoon uusien tieltä. Nykyiset urut valmisti Kangasalan urkutehdas.

Viisimetrinen kaappikello 1750-luvulta ilmoittaa aikaa neljännestuntilyönnein.

Pronssisia kattokruunuja ja kynttilälampetteja on hankittu 1700-luvulla. Kattokruunuista kolme on ostettu Turun tuomiokirkosta.

Vihkiryijy, nimeltä Juhlahetki, on Marttojen lahja.

Emil Halosen pienoisveistos Yöntilän haudalla on toisinto täysikokoisesta, joka sijaitsee Helsingissä Otto Mannisen ja hänen perheensä haudalla Hietaniemen hautausmaalla. Pienoisveistoksen kädessä ei ole sarvet, vaan kieletön kannel. Toisessa hautakuvassa mustan graniittikiven alla on August Pyölniitun ja hänen siskojensa tomu. Aukusti oli kyläoriginelli, itseoppinut pienviljelijä ja Kansanvalistusseuran ensimmäinen opiskelija, jota sanottiin Paimion viisaaksi. Häneltä jäi valtaisa määrä kirjallista aineistoa, joka sisältää mm. suunnitelman ikiliikkujaksi. Aukustin kotitalosta on tehty hänen elämästään kertova museo, jossa kerran kesässä vietetään hänen nimikkopäiväänsä.