keskiviikko 6. toukokuuta 2020

paimion kirkko

Selvittäessäni Paimion Pyhän Mikaelin kirkon historiaa kiinnostuin enemän ihmisistä kuin kirkkorakennuksesta. Pääsisäänkäynnin yläpuolelle kiinnitetyssä laatassa kerrotaan, että kirkko on rakennettu Henrik Florinuksen virkakautena ja hänen toimestaan vuosina 1681-1689. Henrik Florinus, viralliselta nimeltään Henricus Florinus, oli paitsi pappi myös valtiopäivämies ja kääntäjä, joka julkaisi vuonna 1702 ensimmäisen suomalaisen sananlaskukokoelman nimellä "Wanhain suomalaisten tawaliset ja suloiset sananlascut". Lisäksi Florinus tarkasti Raamatun kielen ja laati arvostetun latinalais-ruotsalais-suomalaisen sanakirjan. Hänen mainettaan himmentää sekaantuminen opiskeluaikana tappeluun, jossa eräs siihen osallistuneista kuoli. Päästyään 1671 kirkkoherraksi lapsuudenseudulleen Paimioon ja ryhtyi tarmokkaasti hoitamaan seurakuntaansa ja käytti myös omia varojaan uuden kivikirkon rakentamiseen. Florinus katkeroitui menetettyään virkansa vuonna 1689 Paimion seurakunnan siirryttyä Turun akatemian alaisuuteen. Hän sai Kemiöstä kirkkoherran viran ja riitaisan henkilön maineen. Vuonna 1669 hän onnistui saamaan takaisin entisen työpaikkansa ja järjesti pojalleen Henricus Florinus juniorille kirkkoherran pestin Kemiöön.

Jos isä Henrik Florinus oli saanut mainetta tappelijana, syyllistyi Florinus junior aviorikokseen ja murhaan. Hän otti rakastajattarekseen Halikon kihlakunnan kruununvoudin Joachim Gardelingin vaimon, Kemiön aiemman kirkkoherran tyttären Kristina Johansdotter Pratanan, ja murhautti myrkyttämällä oman lapsivuoteessa olevan vaimonsa sekä kahdella pappilan palveluskuntaan kuuluneella miehellä rakastajattarensa aviomiehen. Turun hovioikeus tuomitsi hänet  2.5.1706 ruhjomalla mestattavaksi (teilattavaksi) ja hänet teloitettiin Turussa Uudenmaan tulliportin ulkopuolella 28.5. samana vuonna. Myös Kristina Pratana tuomittiin samoista rikoksista kuolemaan ja mestattiin Kemiön kirkolla seuraavana vuonna. Isä Henrik Florinus kuoli 1705, joten hän ei ollut enää todistamassa poikansa saamaa tuomiota.

Paimion kirkon seinässä on Juhana Vegelius vanhemman muistolaatta. Hän toimi seurakunnan kappalaisena 1693–1697 ja oli ensimmäisiä pietismiä kannattavia kirkonmiehiä maassamme. Hengellisen katsomuksensa takia hänet erotettiin vuodeksi Pudasjärven kirkkoherran virasta. Isonvihan aikana hän oli kahdeksan ja puoli vuotta venäläisiä paossa Torniossa.

Kolmannessa Paimion kirkon seinään kiinnitetyssä muistolaatassa kerrotaan, että tässä kirkossa saarnasi Fredrik Gabr. Hedberg vuosina 1838–1840.

Hedbergin katsotaan perustaneen Evankelisen herätysliikkeen. Sakramenttiuskonnollisuudeksi luonnehtimani opillisesti tiukka evankelinen suuntaus levisi alkuun voimakkaasti Pöytyän ja Turun seudulla ja laajeni 1860-luvulla Helsingin seudulle. Opilliseen tiukkuuteen kuuluu mm. naispappeuden torjuminen. Liikkeen keskusjärjestö, Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (SLEY), perustettiin 1873. Nykyisin evankelinen liike toimii vahvimmin Lounais-Suomessa sekä Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla.

Hedbergin uskonopillinen näkemys, jota herännäisyys ei hyväksynyt, on esitetty hänen Pöytyällä 1842 kirjoittamassaan kirjassa ”Uskonoppi autuuteen apostoli Paavalin efesolaiskirjeen mukaan jonka ensimmäisen luvun yksinkertaisesti esitti varapastori ja filosofian maisteri Fredrik Gabriel Hedberg”. Teos löytyy kirjahyllystäni ainakin osittain luettuna. Heränneet eivät hyväksyneet kirjassa esitettyä käsitystä pelastusvarmuuteen luottamisesta. Pelastusvarmuus ei edelleenkään kuulu körttiherännäisyyden teologiseen termistöön.

*


Keskiaikaiseen tapaan rakennettu Paimion harmaakivikirkko otettiin käyttöön jouluaattona 1689. Hylätystä Räpälän kirkosta tuotiin uuteen kirkkoon punaruskeasta Öölannin kalkkikivestä tehty kasteallas, Pyhän Jaakobin alttarikaappi ja kirkonkello. Aika lienee häivyttänyt kaapin ovesta Pietarin, koska vain Paavali on jäljellä.

Puisen triumfikrusifiksin iästä on vain arvelut, että se olisi 1400-luvulta tai 1700-luvun alulta.

Kirkon maalauksista suurin osa on turkulaisen kirkkomaalarin, Jonas Bergmanin, luomuksia 1750-luvulta. Urkulehterin kaiteessa on 20 kuvaa: Timoteus, Matias, Judas, Jakobi, Bartholomeus, Tuomas, Jacobus, Pietari, Marcus, Mateus, Jeesus, Johannes Kastaja, Lukas, Johannes, Andreas, Filippus, Jacobus, Simon Zelotes, Paavali, Stefanus ja Barnabas. Jokaisessa kuvassa on kerrottu henkilön kuolintapa. Saarnatuolin sivupeileissä ovat Jeesus, Pietari, Jaakob ja Paavali.

Alttarikehyksen on suunnitellut arkkitehti Samuel Berner 1755. Alttaritaulun alimman osan, Pyhä ehtoollinen, on maalannut Jonas Bergman. Keskimmäisenä kuvana oli alun perin Johan Geitelin Ristiinnaulittu (1755), joka nyt on kuorin sivuseinällä ja sitä korvaamassa hovimaalari R.W. Ekmanin maalaus Ylösnousemus (1865). Ylin taulu saattaa olla Jonas Bergmanin käsialaa.

Ensimmäiset urut rakensi 1878 J. A. Zachariassen Uudestakaupungista. Ne luovutettiin 1952 Tuupovaaran kirkkoon uusien tieltä. Nykyiset urut valmisti Kangasalan urkutehdas.

Viisimetrinen kaappikello 1750-luvulta ilmoittaa aikaa neljännestuntilyönnein.

Pronssisia kattokruunuja ja kynttilälampetteja on hankittu 1700-luvulla. Kattokruunuista kolme on ostettu Turun tuomiokirkosta.

Vihkiryijy, nimeltä Juhlahetki, on Marttojen lahja.

Emil Halosen pienoisveistos Yöntilän haudalla on toisinto täysikokoisesta, joka sijaitsee Helsingissä Otto Mannisen ja hänen perheensä haudalla Hietaniemen hautausmaalla. Pienoisveistoksen kädessä ei ole sarvet, vaan kieletön kannel. Toisessa hautakuvassa mustan graniittikiven alla on August Pyölniitun ja hänen siskojensa tomu. Aukusti oli kyläoriginelli, itseoppinut pienviljelijä ja Kansanvalistusseuran ensimmäinen opiskelija, jota sanottiin Paimion viisaaksi. Häneltä jäi valtaisa määrä kirjallista aineistoa, joka sisältää mm. suunnitelman ikiliikkujaksi. Aukustin kotitalosta on tehty hänen elämästään kertova museo, jossa kerran kesässä vietetään hänen nimikkopäiväänsä.

2 kommenttia:

  1. Hienoja, laadukkaita kuvia ja kiinnostavaa taidehistoriallista tietoa, kiitos!
    Triviaali ajatusketju lähti liikkeelle tuosta varttitunnein lyövästä kaappikellosta. Mikä lie entisaikojen aikakäsitys monin paikoin ollut, kun tuntia piti hahmottaa näin monin välimerkein. Lapsuuteni seinäkello kaiutti täydet tunnit. Verkkaisempaa elämää?

    VastaaPoista
  2. Olisikohan kaappikellontekijällä ollut mielessään Turun tuomiokirkon tornikello, joka myös kajautteli vartin välein. Nykytilanteesta en tiedä.

    Ennen rautateiden rakentamista ei Suomessa ollut yhtenäistä kellonaikaa, vaan kullakin paikkakunnalla noudatettiin paikallista keskiaurinkoaikaa. Muistelen kirjallisuudesta, että erilaisten tapahtumien alkamisajoissa ja linjaliikenteen aikatauluissa oli merkintä pa, paikallista aikaa, ja koska ei ollut 24 tunnin kellotaulua, käytettiin merkintöjä epp. (ennen puolta päivää) ja jpp. (jälkeen puolen päivän).

    VastaaPoista