KORONAARIANGIOGRAFIA*
- - -
jos minä jotakin haluaisin olla,
niin raitiotielinja
joka satamasta kulkee hautausmaalle,
ihmisiä en jaksa enää ollenkaan,
kuuntelen jukeboksia, juon melankoliaani pois.
- - -
Ympärilleni kinostuu pimeä,
kohta sairaan sakeana kaikesta olen.
- - -
Mikä onkaan valomerkin hetki:
ehtoohämärä vai huomenen koitto?
Jarkko Laine
Jumala saalistaa öisin. Otava 2005.
* Sepelvaltimoiden varjoainekuvaus
Yllättävän nuorena Jarkko Laine kuoli. Kun minä olin nuori, tuntui siltä, että Laine oli ollut suomalaisessa kirjallisuudessa aina tai ainakin pitkään ja olisi edelleen. Silti tunnen huonosti hänen tuotantoaan. Nyt muistan vain yhden runon enkä sitäkään sana- ja säetarkasti, sen, jossa lapset ovat hämärässä huoneessa ja juovat ikäväänsä television kylmää maitoa.
VastaaPoistaTuossa sinun siteeramassasi juodaan musiikkia tai melankoliaa, sama se, muka pois, mutta eihän se mihinkään lopu ennen kuin elämä. Joku väitti, että joka runoilijalla on muutama peruskuva, jota varioi kautta tuotantonsa. Laineen kuvia en tunne, mutta näistä sinun valokuvistasi minulla alkaa jo olla hienoinen aavistus.
Hautausmaa on muuten kaunis runosana, melkein yhtä kaunis kuin varjoaine. Hautausmaa ei ole pelkästään rauhan ja kuoleman kuva vaan paikka, johon jotakin on haudattu, mutta silti sitä ei oikein voi unohtaa. Mieltäni lämmitti, että edellisessä päivityksessäsi päänsä menettänyt ammattimurehtija sai takaisin päänsä ja myssynkin siihen.
Jarkko Laine toimi Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtajana ja Parnasson päätoimittajana 14 vuotta vuoteen 2002 pitäen niin tiukasti pallistaaan, että aiheutti jo perusteltua huolestuneisuutta kollegoissaan, jotka kaipasivat tehtävien hoitoon rotaatiota. Kiinnostukseni Laineesta ei sanottavasti ulottunut hänen runoihinsa. Kaikkeen ei ehdi. Viimeisessä hänen toimittamassaan Parnassossa oli minulta vähän jotain. Papinniemen aikana tilasin vielä Parnassoa. Lopetin tilaamisen hänen kuoltuaan, koska olin kokenut lehden lukuarvon vähäiseksi itselleni. Ehkä se oli sukupolvikysymyskin. En jaksanut päivittää itseäni Parnasson keskeisesti edustamalle sisällölle. Yksittäisiä lehtiä olen pyytänyt lähettämään.
VastaaPoistaHautausmaa on hyvä sana. Kalmismaakin on aika hyvä, mutta k sanan alussa kalahtaa vähän ja sana assosioituu kalmoon. Tuonilmaisiin meneminen on kiehtova ilmaisu.
Huomaan, että minä en edes tiedä, kuka tällä hetkellä on Parnasson päätoimittaja. Kullakin sukupolvella on omat kirjallisuuspiirinsä, -kiistansa ja -jännitteensä, jotka sen hetken tuntuvat merkittäviltä. Ja kun hetki on ohi, kaikki kirjallinen kuhina tuntuu yhdentekevältä. Minunkin Parnasso-suhteeni muuten päättyi JP:n kuolemaan. Muistokirjoitusta pyydettiin, mutta en halunnut kirjoittaa, vaikka olimme yliopistossa istuneet samoilla luennoilla. Tavallaan juuri siksi en halunnut.
PoistaTARINOITA MAAILMANKAIKKEUDESTA 5
VastaaPoistaHämärässä huoneessa
imevät lapset suruunsa
television kylmää maitoa.
Jarkko Laine
Niin se käy, Otava 1971
No niin, ei sitten ollutkaan ikävää vaan surua. Eivätkä lapset juoneet vaan imivät. Näin heikoksi on sanamuistini mennyt.
PoistaMutta televisiota eivät katso enää viisikymppisetkään, saati nuoremmat. On suoratoistoviihteitä läppäriltä. Niitä kai nykysurulliset imevät.
Epäilen, että sinä etsit tuon runon fyysisestä kirjasta etkä netistä. Ainakin haluan kuvitella, että olet sellainen ihminen, joka tekee niin. Tosin heti näin väitettyäni alan epäillä mielikuvaani sinusta penkomassa puolipölyistä kirjahyllyä. Toimittajamenneisyyden täytyy vaikuttaa niin, että tietoa etsii nopeasti ja hallitsee tehokkaat hakusanat.
Pölyisestä kirjahyllystä kirjan etsin, sananmukaisesti etsin. Mieluiten hakeudun kirjahyllyn eteen aivastelemaan.
VastaaPoista