perjantai 10. huhtikuuta 2026

kukat varhaiset

Nämä kevätmetsän paletin väripilkut kuvasin eilen, samana kalenteripäivänä kuin vuosi sitten. Leskenlehti ja sinivuokko ovat kevään ensimmäisiä kukkijoita. Sinisiä vuokkoja on kuvaamillani paikoilla lehtikarike kohta sinisenään. Sinivuokoissa on kiehtovaa niiden yhteistyö muurahaisten kanssa. Muurahaiset näen levittävät sinivuokkoja kuljettamalla siemenpähkylöitä, joissa on niitä hokutteleva lisäke. 
 
Leskenlehden kukkia tavataan sanoa leskenlehdiksi, mutta todellisuudessa vasta näiden pienten aurinkojen kukittua kasvin lehdet tulevat leskinä esiin. 
 
Kumpaakin kasvia on aikoinaan käytetty rohtona, mutta sittemmin ne on todettu läpeensä myrkyllisiksi.  
 
Viime keväänä sain kameraani myös suruvaipan ja nokkosperhosen, mutta sitruunaperhonen ei suvainnut asettua kuvattavaksi. Nyt oli sitruunaperhonen ainoa lepattelija, taaskin etäällä kamerastani.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti