keskiviikko 15. syyskuuta 2021

röölä

Röölä, ent. Röödilä, sijaitsee Otavan saarella nykyisin Naantaliin kuuluvassa Rymättylässä. Matkailuesitteissä Röölä mainitaan pienenä viehättävänä kylänä, mutta kulkija kyllä pettyy, jos sellaiseen luulee menevänsä. 

Kunniansa päivinä Röölässä sijaitsi mm. sillinjalostamo, mylly, raamisaha, sekatavarakauppa ja kaksi pankin sivukonttoria, mutta ennen muuta Röölä tunnettiin sillisatamastaan, johon Saukko-laivasto toi vuotuisen lastinsa.

Rymättyläläisten veljesten perustama kalastusyhtiö aloitti sillinpyynnin ja kalan jalostamisen vuonna 1949. Vuonna 1969 Röölän satamassa purettiin ennätyksellinen 1,23 miljoonan kilon sillisaalis. 

Vuodesta 1965 Rymättylän Säilyke oli Suomen ainoa sillinpyyntiyhtiö ja sen Saukko-laivaston paluu pyyntimatkalta oli valtakunnallinen uutinen vielä 1970-luvulla. 

Sillitehdas lopetettiin 2014, minkä jälkeen tiloissa on ollut muuta tuotantoa.

Vähän nukkavierulta vaikuttava kyläkeskus saariston pienen rengastien varrella pyrkii profiloitumaan matkailukohteena.

Koska Rymättylä on kuuluisa myös perunoistaan, järjestetään Röölässä aina alkukesästä Sillii & uusii perunoi -tapahtuma.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi11.24.00

    Röölä kuulostaa persoonalliselta paikalta, vaikkei silmää kaikin osin viehättäiskään. Jo se, että jossain on oikea Herrankukkaro ja Kylähuone! Sillinpyynti ei taida enää olla entisessä arvossaan, harvoin tulee meilläkään ostettua edes pientä sillisäilykepurkkia - missä lie tuokin Ahti-silli myyntikuntoon saatettu ja kenen toimesta, ei selviä purkin kyljestä.

    VastaaPoista
  2. Ahti-silli sai alkunsa vuonna 1948, kun Turussa valmistettiin ensimmäiset sillisäilykkeet. Ahti- ja Vesta-sillien valmistus Turun ruokatehtaalla loppui vuoden 2018 marraskuussa ja tuotanto siirrettiin Puolaan. Suomalaisten sillinpyynti loppui jo 1975. Kyllä silli hyvää on, mutta ah niin tappavan suolaista.

    VastaaPoista