Arkkitehtonisesti määritellen kyseessä on 1869 rakennettu uusgoottilainen, muodoltaan länsitornillinen, rakennusaikansa asussa säilynyt pitkäkirkko, jonka runkohuoneeseen liittyvät sakaristo ja eteishuone. Kirkon on suunnitellut arkkitehti G.Th. Chiewitz ja se on Pyhän Laurentiuksen nimikko.
Kirkkoa ympäröi vanha hautausmaa vaatimattomin muistomerkein. Sankaripatsas on Jussi Vikaisen.
Läheisessä hirsirakenteisessa, punaiseksi maalatussa lainajyvästössä vuodelta 1891, toimii kotiseutumuseo.
Kirkossa on kodikas, puisen maalaiskirkon olemus ja tuoksu.
Huomioni kiinnittyi aluksi mitättömän kapeisiin penkkeihin, joilla istuminen käy sekä hengellisestä että ruumiillisesta kurituksesta. Jumalanpalvelus pidetään sentään vain kerran kuukaudessa.
Urut on 1800-luvun lopulta.
Kirkossa on jonkin verran edellisestä kirkosta jäänyttä esineistöä, kuten messukasukka, kaksi kolehtihaavia, votiivilaiva ja kirjallista aineistoa vitriinissä, mutta ei mitään vallan erityistä.
Hyvin tummasävyinen alttaritaulu on kaksiosainen. Sen alaosassa Jeesus pesee opetuslastensa jalkoja, yläosassa hän roikkuu ristillä.
Istuinosa penkissä tosiaan kapea ja jalkatilakin ahdas, pitkäkoipisille kärsimys on kaksinkertainen.
VastaaPoistaMeitä on nykyään monenlaiseen kroppaan, riukuloista pulleroisiin. Olisikohan penkkien kapeuteen vaikuttanut se, että kirkon rakentamista edeltänyt vuosi kuului suuriin nälkävuosiin. Noin kapealla penkillä olen istunut vain Kuopion tuomiokirkon sivulaivassa, jossa jalkatilaa oli sentään enemmän. Olin kuuntelemassa Matteus-passiota, mutta lähdin kesken esityksen, koska kankkujani alkoi kivistää.
VastaaPoistaJoskus 1700-luvun lopulla kirkkojärjestyksessä säädettiin, että saarna sai kestää vain tunnin. Monissa kirkoissa on vieläkin reliikkinä saarnatuolin yhteydessä tiimalasi kertomassa kansan kurittamiseen käytetystä ajasta. Yhden tiimalasin lisäksi oli usein neljän lasin yhdistelmiä. Nykyisin harvoin, jos ollenkaan, kuulee käytettävän tiimaa tunnin synonyyminä. Itse joskus käytän sitä valistuneessa seurassa.