Tässä kansatieteellisessä kuvassa mummoni, Ida Maria Ollikainen, on ukkini Lassen lainaaman hevosen vetämässä reessä lähdössä viimeiselle matkalleen. Vähän ennen lähtöä valokuvaamista opetellut maanviljelijä Väinö Kosunen pyysi lupaa kuvan ottamiseen. Kuva on otettu vuoden 1925 marras- tai joulukuussa. Riihen katonräystäältä roikkuu jääpuikkoja. Kuvassa vasemmalta ovat lapset Martta, Lauri, Ida ja Saimi. Muuta saattoväkeä ovat Hiltusen perhe. Reunimmaisena kuvassa on äitini. Paikka on Vehmersalmen Särkilahdella sijainneen Rautaharjun omistaman mökin piha. Vainajaa säilytettiin taustalla olevassa riihessä. Ida Maria menehtyi rintasyöpään, jonka hoitamiseksi hänet oli kuolinvuotensa tammikuussa leikattu Kuopiossa. Hän eli 49-vuotiaksi.
Ukkini oli kirjaton karjaton mies, ammatiltaan riivari. Varmaan hänen liikkuvan ammattinsa takia perheellä ei ollut pysyvää asuntoa. Talvisin Lasse teki metsätöitä. Elämä vielä äidin eläessä oli ainakin ajoittain niukkaa, sillä tätini muistin mukaan oli ruokapöydässä joskus selvän leivän sijasta pettua. Jonkin aikaa asuntona oli Vehmersalmen pappilan piharakennus, jota ei enää ole. Kirkkoherra Toivo Kivekäs olisi halunnut ottaa äitini kasvatiksi, mutta ukki antoi mieluummin poikansa rengiksi.
Ahkeran etsinnän jälkeen poikani löysi mummoni haudan ja siitä pitäen pyöräilin kerran kesässä Kuopiosta Vehmersalmelle rapsuttamaan hienoa hietakehtoa, jonka päädyssä olevan Räsälän kyläsepän tekemän ristin levyssä lukee: On maailman myrskyistä vapa(a) / se kätkös on rauhallisessa / on nukkuva kunnes se tapaa/ taas sielunsa kirkkaudessa

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti