Löysin metsästä villin omenapuun, jonka hedelmissä on todella villi, parvekkeen täyttävä tuoksu. Enempää hedelmiä puu ei antanut, vaikka sitä toiveikkaana ravistelin.
Tämä kuva on yhtaikaa kutsuva ja pelottava. Tulee mieleen, että sumuisilla syyskaduilla liikkuva kuristaja jättää murhapaikalle muutaman omenan - ja kyllä on siinä sitten Lontoon etsivillä taas ihmettelemistä. Murhaaja ei kuitenkaan ole villiintynyt puutarhuri, jota ensin epäillään, vaan mytologioihin perehtynyt runoilija.
Olikohan se Schiller, jonka väitetään kirjoittaneen vain, jos vierellä oli omenaämpäri? Itse olen tätä anekdoottia levittänyt, mutta nyt en enää muista varmasti, kuka tuo omenariippuvainen oli. Mutta onhan omenoissa huumaava tuoksu, on.
Mitä sinä niitä parvekkeella pidät, höh? Ämpäriin vaan kirjoituspöydän viereen ja mustekynä esiin.
Tuon mustan rukkasen aiheuttamasta väristyksestä minua on jo huomautettu. Olet kehitellyt kuvasta erinomaisen dekkarinaiheen, josta voisi kehkeytyä melkein mitä vain. On hyvinkin mahdollista, että Sciller tarvitsi omenien kalmantuoksua kirjoittamisensa innokkeeksi. Nuo omput jääkööt parvekkeelle. En tarvitse ruumiinhajua kirjoituspöytäni vierelle ainakaan kommentoidakseni kirjoituksiasi tai vastatakseni kommentteihisi. Schillerin kallolle minulla olisi paikka.
P.S. Schilleristä johtui oitis mieleeni hänen peräti hauska kritiikkinsä Kantin rigoristisesta moraaliopista: on opittava halveksimaan ystäviään voidakseen inhoten palvella heitä ja pysyä samalla moraalisena, koska halusta palveleminen ei ole siveyslain mukaista.
Yritän tässä ymmärtää monimutkaista sielunelämääsi. Menet metsään, löydät ihanahkon omenapuun. Ravistelet sitä toiveikkaasti saadaksesi enemmän omenoita. Saat mitä saat ja viet saaliin kotiin. Asettelet arvokkaat omenat kuolinhanskan päälle ja otat valokuvan. (No, sen ymmärrän, valokuvaan tulee hyvä värikontrasti.) Mutta sitten alkaa outoilu. Et suostu päästämään omenoita sisälle. Niistä muka tulee ruumiinhajua. Säilytät ne silti, parvekkeella. Miksi, oi miksi? Suunnitteletko kuitenkin leipaisevasi pienen kalmapiirakan niistä? Vai aiotko taltioida kuvamuodossa omenan kuoleman vaiheet?
Minä olen aina ajatellut, että Schillerin ämpärin omenat olivat raikkaita ja syömäkelpoisia. Maailmankuvani järkkyy, jos hän ottikin ne lähelleen vain mädäntymisen tähden.
Kant-raukalla ei varmaan ollut omenoita ollenkaan. Ei ainakaan sisätiloissa.
Löysin metsästä villin omenapuun, jonka hedelmissä on todella villi, parvekkeen täyttävä tuoksu. Enempää hedelmiä puu ei antanut, vaikka sitä toiveikkaana ravistelin. 
Tämä kuva on yhtaikaa kutsuva ja pelottava. Tulee mieleen, että sumuisilla syyskaduilla liikkuva kuristaja jättää murhapaikalle muutaman omenan - ja kyllä on siinä sitten Lontoon etsivillä taas ihmettelemistä. Murhaaja ei kuitenkaan ole villiintynyt puutarhuri, jota ensin epäillään, vaan mytologioihin perehtynyt runoilija.
VastaaPoistaOlikohan se Schiller, jonka väitetään kirjoittaneen vain, jos vierellä oli omenaämpäri? Itse olen tätä anekdoottia levittänyt, mutta nyt en enää muista varmasti, kuka tuo omenariippuvainen oli. Mutta onhan omenoissa huumaava tuoksu, on.
Mitä sinä niitä parvekkeella pidät, höh? Ämpäriin vaan kirjoituspöydän viereen ja mustekynä esiin.
Tuon mustan rukkasen aiheuttamasta väristyksestä minua on jo huomautettu. Olet kehitellyt kuvasta erinomaisen dekkarinaiheen, josta voisi kehkeytyä melkein mitä vain. On hyvinkin mahdollista, että Sciller tarvitsi omenien kalmantuoksua kirjoittamisensa innokkeeksi. Nuo omput jääkööt parvekkeelle. En tarvitse ruumiinhajua kirjoituspöytäni vierelle ainakaan kommentoidakseni kirjoituksiasi tai vastatakseni kommentteihisi. Schillerin kallolle minulla olisi paikka.
VastaaPoistaP.S.
VastaaPoistaSchilleristä johtui oitis mieleeni hänen peräti hauska kritiikkinsä Kantin rigoristisesta moraaliopista: on opittava halveksimaan ystäviään voidakseen inhoten palvella heitä ja pysyä samalla moraalisena, koska halusta palveleminen ei ole siveyslain mukaista.
Yritän tässä ymmärtää monimutkaista sielunelämääsi. Menet metsään, löydät ihanahkon omenapuun. Ravistelet sitä toiveikkaasti saadaksesi enemmän omenoita. Saat mitä saat ja viet saaliin kotiin. Asettelet arvokkaat omenat kuolinhanskan päälle ja otat valokuvan. (No, sen ymmärrän, valokuvaan tulee hyvä värikontrasti.) Mutta sitten alkaa outoilu. Et suostu päästämään omenoita sisälle. Niistä muka tulee ruumiinhajua. Säilytät ne silti, parvekkeella. Miksi, oi miksi? Suunnitteletko kuitenkin leipaisevasi pienen kalmapiirakan niistä? Vai aiotko taltioida kuvamuodossa omenan kuoleman vaiheet?
VastaaPoistaMinä olen aina ajatellut, että Schillerin ämpärin omenat olivat raikkaita ja syömäkelpoisia. Maailmankuvani järkkyy, jos hän ottikin ne lähelleen vain mädäntymisen tähden.
Kant-raukalla ei varmaan ollut omenoita ollenkaan. Ei ainakaan sisätiloissa.