lauantai 30. maaliskuuta 2024

lankalauantai

Tänään on Sabbatum Sanctum, pyhä lauantai, hiljaisen viikon viimeinen päivä, lankalauantai, jolloin kristillisen legendan mukaan Jeesus oli koko päivän kuolleena haudassaan ennen ylösnousemustaan.

Päivää on pidetty vuoden pahimpana, "koska lankalauvvantaina saa tehäm mitä tahtoo vaikka miehijä tappaa kun sillon eij ooj jumalaa maassa eikä taivaassa". 

Jos iltayöstä pysähtyy kolmen tien risteykseen, saattaa kuulla, kun ruumiskirstuja tekevät henget veistävät arkunlautoja, pinoavat niitä ja takovat pajassaan nauloja.

Päivän nimi ei liity lankoihin, vaan pitkäperjantaita tarkoittavaan muinaisruotsin ilmaisuun  langa freadagher.

Kuvituskuva on museoviraston.

torstai 28. maaliskuuta 2024

kiirastorstaina

"Konsa kuulet kurjen äänen ällös mene järven jäälle", varoitteli vanha kansa. Tänään kuulin kurjen huutavan. Eilen vajosi Maskussa pilkkijä jäihin. Tänään alkoi Rymättylässä perunanistutus.

maanantai 25. maaliskuuta 2024

penkki

vaahtera

Saippuamarjakasvit on maailmanlaajuisesti suuri heimo, johon myös Suomen luonnonvarainen  metsävaahtera kuuluu. Puu koreilee toukokuun tienoilla loisteliain keltakukin, joiden alla saattaa kuulla öttiäisten kiivaan pörinän.

maanantai 18. maaliskuuta 2024

naakat


- Ei sulla ole mitään erityistä menoa illalla?

- Ei, miten niin?

- Ajattelin, että lennettäis nokkimaan Huittisiin.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2024

jatkot


Kuka vei porstuasta porkat?