lauantai 11. heinäkuuta 2026

cubu

 
Toiveikkaana astuin entisestä kansakoulurakennuksesta tehtyyn Björkbodan kulttuuritalo Cubuun nähdäkseni Pekka Saurin vanhoista pilapiirroksista kootun näyttelyn, mutta mitä vielä: postikortin kokoiset piirrokset oli ripustettu korkealle käytävän hämäryyteen kunnollisen katselun ulottumattomiin. Pettyneenä poistuin, kenties tutustuakseni lähemmin Björkbodan kylään, mutta aika ei antanut myöten.
 
Björkboda on kylä ja entinen rautaruukki Kemiönsaaressa entisen Dragsfjärdin kunnan alueella. Vuonna 1732 perustetun ruukin ympärille kehittyi elinvoimainen kylä tarpeellisin palveluin. 
 
Vuodesta 1887 vuoteen 2018 Björkbodassa valmistettiin lukkoja ja muuta tarpeellista. Muutos on ollut totaalinen. Lukkomuseo  kertoo paikan maineikkaasta menneisyydestä. Tyhjiksi jätetyt työläisten asunnot on varustettu matkailubisnekselle.
 
Vuonna 1783 rakennettu, yksityisomistuksessa oleva ruukinkartano, kuuluu Museoviraston mukaan maamme merkittävimpiin kustavilaisiin kartanorakennuksiin. Kartanon yhteydessä toimii hevoshoitola kylpylöineen kaikkineen.
 
Taalintehtaan ja Björkbodan sekä niihin kuuluvan erittäin suuren maaomaisuuden haltijaksi 1850-luvulla tullut Anders Ramsay kertoo mainiossa muistelmateoksessaan ”Muistoja lapsen ja hopeahapsen” toimistaan ruukin patruunana ja kokemansa konkurssin koettelemuksista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti