1300-luvun alulla alkunsa saanut linna tuhoutui uskonnollisen reformaation myllerryksessä, kun se 1528 Kustaa Vaasan käskystä purettiin.
Loistonsa päivinä linna toimi sotaväen ja kanuunoiden turvaamana merkittävää maallista valtaa käyttävien piispojen asuntona ja tukikohtana.
Linnan raunioista on saatu rakennustarpeita monenlaisiin tarkoituksiin aina Ahvenanmaata myöten, mutta tänään se on museoviraston suojelema turisti- ja tutkimuskohde. Linnasta on jäljellä vain pohjakerros. Aikoinaan rakenuksessa oli mm. kymmenmetrinen tykkitorni.
Arvid Kurki oli linnan viimeinen katolinen valtias, joka tanskalaisten hyökätessä linnaan 1522 pakeni meritse Ruotsiin ja hukkui seurueineen laivan haaksirikkouduttua Öregrundin lähellä.
Kuvissa raunioiden lisäksi Piikkiönlahden rantaa ja vielä suljettuna turistiryntäystä odottava kesäkioski.
Piispanlinna sijaitsi aikoinaan omalla saarellaan, jonka se maan kohoamisessa menetti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti