perjantai 30. elokuuta 2019

yläneen kirkko

Matkalla Lapin kirkolta Yläneen kirkolle jätin Hinnerjoen ja Honkilahden kirkot myöhempään tarkasteluun.

Rakennusmestari Mikael Piimäsen vuonna 1782 rakentamaa punamultapintaista Pyhän Olavin länsitornillista pitkäkirkkoa Suomen arkkitehtuuriopas pitää lounaissuomalaisen kirkkotyypin uljaimpiin kuuluvana.

Monet muutokset kokenut kirkkosali ei ole arkaainen, vaan lähes steriili, vaikka rakennusta päältäkatsoen voisi muuta luulla. Kirkon ulkoista uljuutta on selitetty sillä, että se rakennettiin edellisen päälle, mikä ei ole ollut vallan tavatonta. Kirkkosalin sisäkorkeus on enimmillään 12 metriä.

*

Ristiltäottamista kuvaavan poikkeuksellisen tumman alttaritaulun on  maalannut ruotsalaissyntyinen Johan Zacharias Blackstadius 1874.Taulun alla lukee kullanvärisin kirjaimin: "Nöyrille annetaan armo".

Seurakunta myi tyhmyyttään Satakunnan museolle mitättömäksi todetulla  hinnalla kirkon keskiaikaisen saarnastuolin ja muuta historiallista esineistöä ja antoi Kansallismuseolle erinäisen määrän puuveistoksia ja muuta "kirkkorojua". Nykyinen esineistö on enimmäkseen seurakuntalaisilta saatua, kuten Marttojen lahjoittama ryijy.

Mekaaniset urut on vuodelta 1888.

Pieni katos parkkipaikan vieressä on jouluseimi kesäasussaan.

Alimmasta kuvasta saa hyvän käsityksen kirkon olemuksesta. Yläneen kotiseutuyhdistyksen omistama kuva on Anselm Laakson kamerasta ja kuvauksen ajankohdaksi on arveltu 1940-lukua. Tötteröt kirkon katolla ovat savupiippuja. Kirkko oli kylmänä 116 vuotta, kunnes siihen saatiin kamiinalämmitys vuonna 1898.

Kirkko oli jo suljettu sinne saapuessani, mutta näköyhteyden päässä asuva ammattikuntansa mukava miesedustaja tuli tuota pikaa avaamaan oven kuultuaan puhelimitse asiani.

3 kommenttia:

  1. Anonyymi17.32.00

    On erityisen mallinen kirkko tämä Yläneen. Oliko koivukuja paikoillaan, tuo varhaisen kuvan vasta istutettu? Mitä Yläneen kirkkoväki miettinee tummanpuhuvan alttaritaulun edessä. Auttaisikohan restaurointi asiaa, vai liekö tuossa jokin tuskantumma tarkoitus liittyen aiheeseen.

    VastaaPoista
  2. Ei ollut enää koivukujaa ja hautausmaa oli laajentunut peltosaroille. Alttaritaulun saaminen näkyväksi valokuvauksen keinoin vaatisi hyvän valaistuksen tai ainakin rengassalaman. Taulu ei tosiaankaan ole tummunut, vaan tummaksi tehty.

    Ryijyn nimi on Aikakello. Tiimalaseja kertaavan teoksen on suunnitellut heinäkuun alulla 99-vuotiaana kuollut tekstiilitaiteilija Kirsti Ilvessalo.

    VastaaPoista
  3. PS. En mene vannomaan, etteikö tien alkupäässä olisi ollut peräkkäisiä koivuja. Kolmannessa kuvassa ylhäältä näkee, että maisemaa on muokattu. Kiviaidan vieressä näyttäisi olevan kaksi saman ikäpolven puuta ja yksi nuorempi. Koivun biologinen ikä on noin 100 vuotta.

    VastaaPoista