torstai 27. kesäkuuta 2024

elämän keväässä

Virkku sinitiaisten poikasparvi puuhasteli siristen pihlajan oksistossa einettä etsien. Hädin tuskin sain kuviini sormenmittaisen pyrähtelijän, jonka pienuus ilman vertailukohdetta jää kuvissa arvailuksi.

lintukoto

tiistai 25. kesäkuuta 2024

elämän soreus

Soreahiirenporras on todellinen saniaismaailman kosmopoliitti, jota kasvaa ympäri maapallon, mistä vain sopivaa maaperää ja ilmanalaa löytyy. Suomessa se kasvaa runsaana muodostaen paikoin laajoja kasvustoja. Alalajina Suomessa tunnetaan tunturihiirenporras, jota esiintyy tavanomaisena vain Käsivarren Lapin pohjoisosassa. Hiirenrappu kasvaa Grönlannissakin, joka on samalla leveysasteella Suomen kanssa.

iris-rukka

Osuin luontoretkelläni kosteikolle, jossa keltakurjenmiekkakasvusto (Iris pseudacorius) oli jo kukintansa lopulla. Kukanrepaleiden joukosta havaitsin yhden ehjän. Keltakurjenmiekka on Suomessa ainut alkuperäinen lajinsa edustaja. Esimerkiksi siniset siperiankurjenmiekka ja saksankurjenmiekka ovat puutarhakasveja, joita näkee viljelyjäänteinä ja -karkulaisina. Kurjenmiekat mainitaan sukunsa perusteella myös iiriksinä.