sunnuntai 4. elokuuta 2024
kukkaisten keskellä
Turun Ruissalossa on alueellisesti Suomen tihein kauriskanta, vaivoiksi asti. Vaikka niitä on mukavaa nähdä, ne ovat vaaraksi autoliikenteelle ja syövät tammentaimia haitaten tammistojen luontaista uudistumista. Niinpä niitä jousimiehet kannanhoidollisesti ahkerasti harventavat, jopa 200 eläintä metsästyskautena, mutta eläinten määrä runsastuu nopeasti entiselleen. Ruissalossa elellään jokseenkin turvallisesti saaressa, mutta Helsingissä isot ja pienet sorkkaeläimet eivät malta pysyä Keskuspuistossa, vaan tulevat kopsuttelemaan keskelle kaupunkia.
sanoi kettu
Happamia, sanoi faabelissa kettu, joka ei yltänyt pihlajan marjoihin. Alkuperäisessä, Aisopoksen nimiin pannussa tarinassa, on kyse viinirypäleistä, joita kettu nolona väitti raaoiksi. Kansanperinteessä pihlajien runsaalla marjasadolla oli monia merkityksiä. Erittäin hyvä marjavuosi saattoi enteillä vaikkapa sotaa, mutta myös hyvää naimaonnea ikäneidoille.
lauantai 3. elokuuta 2024
kanadalaiset
Kanadanhanhi on hanhistamme kookkain. Valkoposkihanhen tapaan se on nurmikonsyöjä ja kakkii syödessään puolentoista minuutin välein.
perjantai 2. elokuuta 2024
torstai 1. elokuuta 2024
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)