yrjö liipolan museo

Kuvanveistäjä Uuno Yrjö Gabriel Liipola syntyi Turun läänin Koskella 1881 ja työskenteli taideopintojensa jälkeen kotiateljeessaan, kunnes itsenäisyysaktivistina joutui 1904 pakenemaan Suomesta päätyen Unkariin, mistä palasi kotimaahansa vasta kolmenkymmenen vuoden kuluttua unkarilaisen puolisonsa Mara de Foesterin kanssa. Pariskunta asettui Kauniaisiin, mistä muutti terveyssyistä 1955 Italiaan. Viimeiset kymmenen vuottaan he asuivat Koskella ja kuolivat vuonna 1971, Yrjö 26.3., Mara 25.7. 

 

Yrjö Liipola lahjoitti kotikunnalleen 153 veistosta, jotka ovat nyt arkkitehti Eero Ponkalan suunnittelemassa, 1970 rakennetussa taidemuseossa. Taiteellisista ansioistaan Liipolalle myönnettiin 1952 professorin arvonimi. Hänen julkisten töittensä määrä on runsas. Suomessa hänen tunnetuimmiksi töikseen mainitaan Helsingissä Kolmikulman puistossa sijaitseva Diana eli Tellervo Tapiontytär, Vaasassa sijaitseva Suomen Vapaudenpatsas ja Tampereella sijaitseva Kurun haaksirikon monumentti, josta museossa on luonnollisen kokoinen kipsivalos. Dianasta on museossa vain pienoismalli, jonka olen oheiseen kuvasarjaan suurentanut. Uuno Kailas löytyy pronssiin valettuna Helsingistä Hietaniemen hautausmaalta. 

 

Museossa on esillä monia Liipolan taiteelliseen tuotantoon olennaisesti kuuluvia muotokuvia: kipsi- ynnä muita päitä naapurin pojasta J. K. Paasikiveen. Patsaskilpailuun osallistunut K. G. Mannerheim ratsunsa selässä on mielestäni vähän outo, mutta aina ei voi onnistua. Esillä on myös perheelle kuulunutta irtaimistoa sekä muotokuvat. Viimeinen otos on Liipoloiden sukuhaudalta. 

 

Kunnan ongelmana on vielä koskilaiselta Olavi Hurmerennalta lahjoituksena saatu tuhansien piirrosten kokoelma. Töitä on niukasti esillä Liipolan museossa ja kunnan kirjastossa.

patakoski

Kerran tai kaksi vuodessa olen täällä maamme luoteiskolkassa harrastanut kulttuurireippailua. Tällä kertaa suuntana oli Koski tl. Kuvissa on Paimionjoessa kuohuva Patakoski, joka voimiensa päivinä syksyin ja keväin syöksyi pyörittämään sahaa ja vehnämyllyjä. Viimeiset jyvät jauhettiin 1980-luvulla. Tarkempaa ajankohtaa en ole löytänyt. Myllyt ovat enää muisto vain: kaksi myllynkiveä ja rakenteiden jäänteitä. Myllärin asuntona toiminut talo rakennettiin 1800-luvun lopulla. Talossa ei ole enää savupiippuja, mutta sähkökynttilät loistavat kirkkaina. Matkan varsinaisena kohteena ei kuitenkaan ollut Hämeen härkätien varrella kuohuva koski ja sen ylittävä kirkkosilta, vaan kuvanveistäjä Yrjö Liipolan taidemuseo, jossa veistosten lisäksi on kuvia Olavi Hurmerinnalta, Matti Vainiolta sekä Orvokki Leinon suunnittelemia tekstiilejä. Seuraavassa jaksossa olen ehtinyt sinne. (Alin kuva: Koskilaisten omat)

kausivalo

tumppu hukassa

Suomen kirjakielen sana hukka (menetys, häviö; perikato; susi) esiintyi ensimmäisen kerran vuoden 1642 Raamatussa.

martinmäkiset

Sotalaisten mäellä sijaitsevaa arkkitehti Albert Richardtsonin suunnittelemaa Turun Martinkirkon liepeellä olevaa seurakuntataloa pääsee arkkitehtonisesti kunnolla tarkastelemaan vasta syyslehtien pudottua. Oheisen kuvan mustavalkoisuudesta ei ole haittaa, sillä värikuvassakin rakennus on ulkoasultaan jotakuinkin samanlainen. Se valmistui 1933, samana vuonna kuin Gunnar Wahlroosin ja Totti Soran piirtämä kirkkorakennus (kuva: Museovirasto). Alimmassa kuvassa kirkko seisoo neuvostoliittolaisten tuhotyön jäljiltä ympäristöönsä nähden varsin kelvollisessa kunnossa (kuva: Museovirasto). Itse asiassa se ei juurikaan vahingoittunut, sillä lentäjät tarvitsivat kirkon tornia majakkana suunnistaessaan Turkua pommittamaan. Vastaavasta syystä Saksassa säilyi ainakin Kölnin tuomiokirkko, jossa olen käynyt.

sataa

Sataa mitä sataa, mutta kohta se sulaa.

laskeutuvat

 nousevat

tiilitalo

Kakolanmäen edesmenneen lääninvankilan muistomerkkeinä seisovat savupiiput eivät enää tupruta hiilijalanjälkiä taivaalle. Tiilitalo on muutettu hotelliksi. Risti katolla muistuttaa kirkon vankilaankin ulottuneesta arvovallasta. Entisöidyssä kirkkosalissa on kirkon oikeuksien sijaan A-oikeudet.

törökki

talvehtivat

Aurajoella talvehtii virran partailla muutamia aluksia ja sorsia.

kallioimarre

 Kallioimarre on löytänyt kodin hautausmaan kiviaidasta.

koivu ja kirkko

Syksy etenee törmätäkseen talveen. Jotkut koivut avaavat hiirenkorvansa poikkeuksellisen varhain ja säilyttävät lehtensä poikkeuksellisen pitkään. Koivun takana ei ole keskiaikainen kirkko, vaan keskiaikaiseen tapaan rakennettu Kakskerran kirkko.

kaipaa pientä

 laittoa

ehtoota

eilen

Lehtivainajia laajoina mattoina, sieniä tammivainaan kyljessä, jäkälää pähkinäpensaissa, tuulessa leijuvia lehtiä.

lopuillaan

Puiden väri-iloittelu on lopuillaan, mutta vanha, sammaloitunut lehtometsä avoimuudessaan, on hyvinkin mielenkiintoinen ja kuvauksellinen.

Todennäköinen sää

Sotalaistenmäki.

hattuset

terveisiä metsästä

Tämä on vuoden luontokuvani, yksi monista.

silakkamarkkinat

Turun silakkamarkkinoilta löytyy kaikenlaista pässinpökkimistä riisipiirakoihin ja kassilohiruokiin, joskin, ainakin periaatteessa, tuotteista vallitsevina ovat silakkajalosteet ja kilohailit mausteliemineen muovipurnukoissa. Turun silakkamarkkinoiden perustana pidetään vuoden 1636 Aurajoen rannalla järjestettyjä syysmarkkinoita. Sata vuotta myöhemmin kalaa myytiin 134 kalastajaveneestä. Enää ei näy ainuttakaan paattia, toisin kuin esimerkiksi Helsingin vastaavassa tapahtumassa. 

 

Aikoinaan pääministerinä ollessaan Harri Holkeri kehotti köyhiä syömään silakkaa. Juuri nyt saa etenkin norjalaista kassilohta silakkafileitä halvemmalla. Kokonaista silakkaa saa huokeammalla. Kokemuksestani tiedän, että kilosta ehjiä silakoita saa kotona avattuina ja ruodittuina noin 600 grammaa fileitä.

lokakuun päivä

Kostea sumuinen lokakuun päivä syventää syysmetsän lehtimaton värit. Koivut ovat enimmältään riisuutuneet, samoin vaahterat. Pähkinäpensaat ja tammet pitävät pitkään lehtiään otteessaan, tammet jopa yli talven. Pekka Poudan mielestä sää on piinallisen harmaa, mutta minua ei harmaus piinaa. Koreapipoisen punakärpässienen näkeminen ilahduttaa. Vähäinen sateen ropina pähkinäpensaiden lehdillä, käpytikan ”kjik” ja koputus sekä närhien rähinä ovat metsän ääniä.